Sota yhdisti kaukaiset sukulaiset – Ukrainalainen Alla Akkanen pakeni lastensa kanssa sotaa piikkiöläisen Leena Hannulan kotiin

0
Ukrainan sota toi Piikkiössä asuvan Leena Hannulan ja ukrainalaisen Alla Akkasen yhteen. Leenan äidin tekemän sukututkimuksen mukaan he ovat sukua toisilleen Allan isoäidin kautta.

Ukrainalainen Alla Akkanen istuu piikkiöläiskodin keittiössä ja katselee pihapuissa leikkiviä oravia. Siellä täällä näkyy vielä lumikinosten rippeitä.

– Oman kotini ikkunasta näkyisi tällä hetkellä kukkivia kirsikkapuita. Kotona Dniprossa oleva mieheni hämmästyi, kun kerroin, että täällä on vielä lunta, Alla kertoo.

Alla, hänen 11-vuotias poikansa ja 8-vuotias tyttärensä pakenivat sotaa Suomeen noin kuukausi sitten. He asuvat Piikkiössä, nelihenkisen Hannulan perheen kodissa.

Leena Hannula ja Alla eivät olleet koskaan tavanneet toisiaan, mutta he ovat sukua toisilleen. Allan isoäiti Hilma Akkanen oli inkerinsuomalainen. Yhteiset juuret löytyivät Leenan äidin tekemästä sukututkimuksesta.

– Äitini on pitänyt Allan kanssa harvakseltaan yhteyttä. Sodan alkaessa olimme äitini ja sisarusteni kanssa heti valmiita auttamaan, mikäli Allan perhe apua tarvitsisi.

Elämää pelon varjossa



Allan kotikaupunki Dnipro sijaitsee Dneprjoen varressa, runsaan 300 kilometrin päässä Kiovasta. Kaupunki on tähän asti säästynyt kaikkein pahimmilta pommituksilta, mutta tunnelma on Allan mukaan hyvin jännittynyt.

Hän kertoo tulkin välityksellä, miten kaupungin yli lensivät raketit ja ilmahälytykset soivat monta kertaa päivässä. Alla pelkäsi lastensa puolesta, sillä heidän kotitalossaan ei ole pommisuojaa.

Kun Leenan äiti kirjoitti perheen olevan tervetullut Suomeen, Alla otti tarjouksen kiitollisena vastaan. Mukaan hän pakkasi vain pari repullista tavaraa. Kotikaupunkiin jäivät puoliso ja perheen omistama pieni konditoria, joka on ollut suljettuna sodan alkamisesta asti.

Pakomatka Suomeen kesti useita päiviä. Ensin perhe matkusti junalla Dniprosta Lviviin ja sieltä Puolaan. Suomalaiset sukulaiset olivat järjestäneet perheelle yhdeksi yöksi majapaikan Varsovassa asuvien tuttujensa luota. Sieltä matka jatkui lentokoneella Helsinkiin.

Helsingissä Leena ja Juuso Hannula olivat vastassa mukanaan itse tekemänsä pahvikyltit. Kotimatka Helsingistä Piikkiöön kului enimmäkseen hiljaisuudessa. Allan tytär ja poika nukkuivat takapenkillä, eikä aikuisilla ollut yhteistä kieltä.

– Sillä hetkellä tunsin lähinnä helpotusta siitä, että olimme turvassa. Matka oli kestänyt monta päivää, enkä ollut sodan alkamisen jälkeen pystynyt nukkumaan kunnolla, Alla muistelee.

– Oli henkisesti rankkaa tehdä suuri päätös lähtemisestä niin lyhyessä ajassa. Mietin vain, että tärkeintä on, että lapseni ovat turvassa, hän jatkaa.

”Paras ystäväni Google”



Kahden perheen rinnakkaiselo Piikkiössä on sujunut hyvin. Kommunikointi tapahtuu pääasiassa Googlen käännösohjelman avulla. Kotityöt tehdään yhdessä ja välillä uunissa paistuu suomalainen, välillä ukrainalainen ruoka. Piikkiössä on päästy maistamaan myös Allan leipomia herkullisia kakkuja.

Hannuloilla on aiemmin asunut au pair, joten vieraiden ihmisten tulo taloon ei ollut täysin uusi kokemus.

– Alla ja lapset ovat tuoneet tähän taloon eloa. Meidän omat kaksospoikamme ovat jo teini-iässä ja viihtyvät paljon omissa huoneissaan. On kiva, kun kotiin tullessa Allan lapset huutavat heti iloisesti moi, Leena toteaa.

Alla oli kuullut Suomesta inkeriläiseltä isoäidiltään. Hilma-mummolla oli tapana laulaa hänelle suomalaisia lastenlauluja ja hän muisteli usein Suomen puhdasta luontoa ja rauhaa. Kun Leena eräänä päivänä teki vispipuuroa, Alla maistoi suussaan isoäidin puolukkapuuron.

– Tuntuu absurdilta ajatella, että suomenkielinen isoäitini joutui aikoinaan opettelemaan venäjän ja ukrainan kielet. Nyt minä, venäjää ja ukrainaa puhuva, opettelen suomen kieltä.

Isoäiti ja Alla olivat niin läheisiä, että naimisiin mennessään Alla halusi pitää isoäitinsä sukunimen, vaikka se on Ukrainassa epätavallista. Lähipiiri yritti kääntää hänen päätään, mutta Allan mies ymmärsi asian.

Kielimuurista huolimatta Leena näkee Allassa paljon samaa kuin itsessään.

– Maailma on kuitenkin lopulta aika pieni ja ihmiset samanlaisia riippumatta siitä, asutaanko Suomessa vai Ukrainassa. Samalla tavalla käydään töissä, kasvatetaan lapsia ja suunnitellaan lomareissuja.

Sota vei suunnitelmat



Alla seuraa Ukrainan tapahtumia herkeämättä uutisista ja soittelee päivittäin kotiin jääneelle miehelleen. Puoliso on ottanut heidän kotiinsa asumaan ukrainalaisia, joiden koti on tuhoutunut tai joiden kotona on vielä turvattomampaa. Toistaiseksi puoliso ei ole joutunut osallistumaan taisteluihin, mutta tilanne saattaa muuttua minä päivänä tahansa.

– Tuntuu ristiriitaiselta, kun kotimaassani on sota ja täällä on niin turvallista, Alla sanoo kyyneleitä silmissään.

– Saatan havahtua hereille keskellä yötä ja katson heti kännykästä uutiset.

Hän kiittelee moneen kertaan suomalaisten ystävällisyyttä. Lapset pääsivät Hovirinnan kouluun ja voimistelua harrastava tytär otettiin lämpimästi vastaan turkulaisseurassa. Tuttavat ovat käyneet tuomassa oven taakse vaatteita.

Leenaa turhauttaa hieman suomalainen byrokratia, johon on sisältynyt runsaasti ristiriitaisia ohjeita ja virastoissa jonottamista.

– Tilapäisen suojelun päätös tuli postissa kolmen viikon odotuksen jälkeen. Virossa sen saa yhdessä päivässä, Leena vertaa.

Koteihin majoitetut ukrainalaiset ovat hänen mukaansa järjestelmän väliinputoajia, joiden vastuulle jää selvittää kaikki itse.

– Majoittajan itse ei tarvitse tehdä ilmoituksia minnekään, mutta kyllähän tämä vaatii sitä, että olet apuna selvittämässä.

Juuri tulleen oleskeluluvan ansiosta Allalla on mahdollisuus tehdä Suomessa töitä. Hän haaveilee, että voisi leipoa ihmisille kakkuja ja muita konditoriatuotteita tilauksesta.

Sodan päättyminen on toiveissa joka hetki, mutta Alla ei uskalla luottaa siihen, että sota päättyisi pian.

– Jotkut arvioivat, että sota päättyy kesällä. Jotkut sanovat, että se voi kestää monta vuotta. Kauhistuttaa ajatella, mitä maastamme olisi silloin enää jäljellä, kun niin monta kaupunkia on tuhottu näin lyhyessä ajassa.

Palaako Alla sodan päätyttyä Ukrainaan vai voisiko hän kuvitella jäävänsä Suomeen?

– Sota on opettanut olemaan suunnittelematta mitään. Kotimme, yrityksemme ja läheisemme ovat Ukrainassa, mutta jos lapsillamme on hyvä olla täällä, voin harkita myös jäämistä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän