Kananmunien värjääminen kuuluu monien pääsiäisperinteisiin. Tapoja koristeluun on monia, mutta näyttävä ja helppo tapa on koristella munat decoupage- eli servettitekniikalla.
Valmiita decoupage-munia.
Munien koristeluun tarvitaan ainoastaan lautasliinoja sekä erikeeperiä, joka laimennetaan vedellä. Lisäksi tarvitset neulan munien tyhjentämiseen sekä pensselin liiman levitykseen.
1. Paina terävällä neulalla reikä kananmunan molempiin päihin. Toinen rei’istä saa olla suurempi. Puhalla kananmuna massa suuremman reiän kautta pois. Huuhtele tyhjennetyt kananmunat ja anna kuivua. Tarvittaessa munankuoria voi kuivata muutaman sekunnin mikroaaltouunissa. Sekoita lisäksi erikeeperistä ja vedestä kerman paksuutta vastaava liuos, johon tarvitaan noin puolet vettä ja puolet liimaa.
2. Irrota lautasliinoista päällimmäinen, kuviollinen kerros. Yleensä lautasliinoissa on kolme kerrosta. Leikkaa lautasliinoista suikaleita tai haluamiasi kuvioita.
Sivele liimaliuosta munan pintaan ja kiinnitä servetinpaloja pikku hiljaa. Sivele palat myös päältä liimalla. Lautasliinakerroksia voi olla munan päällä useampia.
3. Lopuksi sivele päällystetty muna vielä kauttaaltaan liimaliuoksella. Halutessasi munan voi myös lakata kiiltävällä lakalla. Anna kuivua kunnolla.