Valkeavuoren koulu keräsi kävelemällä 9 000 euroa ukrainalaisille

0
Valkeavuoren alakoulun oppilaskuntaan kuuluvat 6.-luokkalainen Enni Kuisma ja 3.-luokkalainen Niklas Kuisma uskovat, että pienilläkin teoilla on vaikutusta. Oppilaskunnan ohjaava opettaja Jenni Hyppänen auttoi hyväntekeväisyyskävelyn organisoinnissa.

Lähes 400 Valkeavuoren koulun oppilasta kiersi torstaina kilometrin mittaista lenkkiä koulumäen ympäri. UNISEF-kävelyllä kerättiin rahaa Ukrainan hyväksi.

Alakoulun oppilaskunnan puheenjohtaja, 6.-luokkalainen Enni Kuisma kertoo, että kävelytempaus syntyi oppilaiden aloitteesta.

– Kuulimme, että yläkoulun oppilaat järjestävät taksvärkkipäivän ja lahjoittavat tuoton ukrainalaisille. Mietimme, mitä me voisimme tehdä. Eräs oppilas ehdotti kävelyä, ja se oli kaikista hyvä ajatus.

UNISEF-kävely on kouluille suunnattu liikuntatempaus, jolla on kerätty varoja koulutuksen edistämiseen jo yli 20 vuoden ajan. Tänä vuonna UNISEF-kävelyn tuotot ohjataan Myanmariin. Poikkeuksena oli maaliskuu, jolloin koulut keräsivät kävelemällä rahaa ukrainalaisten auttamiseksi.

Ennen kävelyä Valkeavuoren koulun oppilaat hankkivat sponsoreita, jotka sitoutuivat lahjoittamaan valitsemansa summan jokaisesta oppilaan kävelemästä kierroksesta. Sponsoreina toimivat oppilaskunnan ohjaavan opettajan Jenni Hyppäsen mukaan pääasiassa oppilaiden läheiset eli vanhemmat, isovanhemmat, kummit ja naapurit.

Hyppäsen luokan eli 4A:n oppilaat kiersivät lenkin yhteensä 68 kertaa ja tienasivat runsaat 580 euroa. UNICEF-kävelyyn osallistui yhteensä 21 luokkaa ja he kävelivät kaikkiaan 1 640 kierrosta.

Maanantai-iltapäivään mennessä pottiin oli kertynyt lähes 9 000 euroa, mutta summa saattaa Hyppäsen mukaan vielä kasvaa, sillä kaikki sponsorit eivät olleet välttämättä vielä ehtineet tehdä lahjoitustaan.

Lahjoitusvaroilla hankitaan esimerkiksi lämpimiä vaatteita, puhdasta vettä ja levähdyspaikkoja ukrainalaisille.

– Uskomme, että pienelläkin avulla on suuri merkitys, oppilaskuntaan kuuluvat sisarukset Enni ja Niklas Kuisma pohtivat.

Koulussa Ukrainan sodasta on puhuttu lasten mukaan jonkin verran. Ukrainan tilanne herättää heissä myötätuntoa, mutta sota ei ole vienyt yöunia.

– Kavereiden kanssa puhumme muista asioista, mutta oman perheen kesken sodasta tulee puhuttua jonkin verran. Koen, ettei meillä Suomessa ole tällä hetkellä mitään hätää.