Aiemmin bilebussilla matkattiin Krossista sienimetsälle Lappiin – Nyt sillä mennään baariin bailaamaan

0
Bilebussi on yhdeksänpaikkainen, joten se soveltuu pienehkölle porukalle. Kuvassa Auto85:n toimitusjohtaja Jari Peltomaa.

Kaarinan Krossissa toimiva yritys Auto85 ostaa, myy ja vaihtaa autoja sekä vuokraa auton perässä vedettävää paljua. Lisäksi yritykseltä on mahdollista vuokrata käyttöön Volkswagen Transporter Pegabus.

Bilebussiksi ristitty menopeli nimensä mukaisesti kuljettaa juhlakansaa rientoihin. Auto85:n toimitusjohtaja Jari Peltomaa kertoo bilebussin soveltuvan esimerkiksi syntymäpäiviä juhliville tai polttariporukoille.

Bilebussi otettiin bilekäyttöön pari vuotta sitten. Aikaisemmin Volkkari oli vuokrattavissa esimerkiksi Lapin-reissuja varten.

Ledivalot ja lasikatto

Jari Peltomaan mukaan se, että Volkkarilla ei enää liikuta niin kauas lähtöpisteestä, vähentää yrittäjän stressiä. Jos jotain ongelmaa ilmenisi, olisi helpompi hoitaa tilanne, kuin jos etäisyyttä olisi se runsas tuhat kilometriä.

Ongelmia bilekäytössä on kuitenkin ilmennyt odotettua vähemmän. Humalan siivittämistä hetkistä tulee nimittäin mieleen kaikenlaista kaoottista. Omavastuu ja esimerkiksi ehdot bilebussin siisteyden tasosta menopeliä palautettaessa saavat vuokraajat pitämään huolen siitä, ettei mitään mene rikki.

Bilebussi siivotaan jokaisen käyttökerran jälkeen, mutta bilebussissa tuoksuu toimittajan nenään silti lievästi bileet.

Juhlintaa varten auto kunnostettiin uuteen uskoon. Peltomaa sanoo erityisesti äänentoistolaitteiden nostattavan juhlatunnelmaa. Hän kertoo eräästä kesäillasta, kun bilebussi oli Turussa Hämähäkkitontilla parkissa ja musiikkia tultiin hämmästelemään jopa toiselta puolelta jokirantaa.

Päiväsaikaan sisätila näyttää erittäin tavanomaiselta, mutta illan hämärän tullen ledivalaistus sekä lasikatto ovat luomassa tunnelmaa.

Kuski omasta takaa

Niko-Pekka Partanen on vuokrannut bilebussia omaan käyttöönsä. Hän ei ole itse istunut kyydissä bilettäjän roolissa vaan toiminut kuskina kavereilleen. Hän on ollut tarpeen tullen kuljettajana myös edustuskeikoilla, messuilla ja virkistyspäivillä.

Partanen kertoo omaavansa pitkän pinnan, joten vaikka bilebussissa biletetään, hän on kokenut kuljettajan roolin mukavaksi.

Kolmen vuoden kuskikokemus ei ole kerryttänyt kauhutarinoita. Partasen mukaan hyvällä porukalla pidetään hauskaa ilman haavereitakin. Humalapäissä sekoilu on yleensä olennainen osa bilebussi-kokemusta, mutta läikkynyttä lonkeroa tai lujalla pauhaavaa musiikkia ihmeempää ei ole vuosien varrella sattunut.

Kuljettajaa Auto85:n puolesta ei saa, vaan vuokraajan pitää järjestää kuski itse. Bilebussin vapaat ajat näkee nettivarauskalenterista.

Menopelissä on myös täysi viihdejärjestelmä. Useimmiten bilettäjät ovat hyödyntäneet musiikkipalvelu Spotifyta.

Teksti ja kuvat: Inka Salmi