Villiyrttien kerääminen ihastuttaa ajatuksena: mistä tahansa metsästä tai kedolta saa tuosta vain ruokaa. Kun ensimmäisen kerran sitten pistää kuusenkerkän tai voikukannupun suuhun, vedet voivat tulla silmistä. Monen villiyrtin maku on tyrmäävä tottumattomalle.
– En minäkään kuusenkerkkiä pysty syömään sellaisenaan, vaikka eräs ystäväni niitä syökin suoraan puusta, nauraa Minna Karvinen, joka on tällä viikolla tulossa kertomaan villiyrttien keräämisestä ja käytöstä Kaarina-taloon.
Sen sijaan jos kuusenkerkkiä fermentoi hapankaalin joukossa tai kerkän kuivaa viherjauheeksi, sen maku pehmenee, hän vinkkaa. Voikukista parhaimmilta maistuvat ne, joiden lehdet eivät ole sahalaitaisia. Yleisesti voikukan kukinnon maku on lempeä, vihreät osat kitkeriä.
Varsinaisena herkkuna Karvinen pitää pihlajien lähes puhkeamattomia silmuja.
– Ne maistuvat manteliliköörille, hän kuvaa.
– Tosin niiden ja kuusenkerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin.
Omavaraisuus kiinnostaa nyt
Minna Karvisen torstain esitelmä on tarkoitettu erityisesti aloittelijoille. Hän esittelee kerättäväksi sopivia kasveja, niiden käsittelyä ja terveysvaikutuksia sekä jokamiehenoikeuksia. Luvassa on pari reseptiäkin. Lisäksi Karvinen kertoo villiyrttien hyödyntämisestä kauneudenhoidossa ja rohdoksina.
Karvinen kommentoi Kaarina-lehdelle, että villiyrttien hyödyntäminen on ekoteko, jos niillä saa korvattua vaikkapa kasvihuonesalaattien ostamista. Lisäksi moni villiyrteistä kiusaa rikkaruohona eikä niiden poimimisesta ole luonnolle haittaa. Ravinteitakin on merkittävästi enemmän kuin vaikkapa lehtisalaatissa, eivätkä villiyrtit maksa mitään.
Toisaalta pelkillä villiyrteillä on vaikea saada vatsaa täyteen. Ruokavalioon tarvitaan lisäksi proteiineja ja rasvaa, kuten muussakin kasvisruokavaliossa.
Villiyrttejä hyödynnettiin Suomessa hätäravintona pula-ajalla, ja luonnon omana apteekkina niitä on käytetty niin kauan kuin suomalaisista on tietoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana villiyrtit ovat olleet nosteessa, ja monet ovat alkaneet kerätä niitä metsästä marjojen ja sienten lisäksi.
– Ukrainan tilanne on lisännyt kiinnostusta omavaraisuuteen entistä enemmän, Karvinen on huomannut.
Ei mistä tahansa
Villiyrttejä kerätessä kannattaa muistaa turvallisuus. Kerättävät kasvit on tunnettava varmasti. Esimerkiksi tämän jutun kirjoittaja teki takavuosina teetä lievästi myrkyllisistä maitikan versoista, joita luuli nuoriksi maitohorsmiksi. Seurauksia ei ollut, mutta opetus tuli, kun metsän versot eivät kasvaessaan muuttuneetkaan maitohorsmiksi.
– Maitohorsman versoja minäkin poimisin vain paikasta, joissa aiempien kesien vuoksi tiedän kasvavan maitohorsmaa, miettii Karvinen.
Hän itse sattui kerran poimimaan karhunputkea vuohenputkena. Karhunputki ei onneksi ole vaarallinen, se ei vain maistu yhtä hyvältä kuin vuohenputki, mutta vuohenputkella on myrkyllisiäkin sukulaisia. Omiin kasvintunnistustaitoihin ei kannatakaan luottaa liikaa.
Lisäksi kaupungeissa, isojen teiden lähellä, eläintiloilla ja ulkovessan vieressä kasvit imevät itseensä epätoivottuja aineita. Varsinkin nokkosen kasvupaikan kanssa kannattaa olla nirso.
Nokkonen on luonnon paras anti
Tällä hetkellä vasta ensimmäiset nokkoset ja voikukat pilkistävät maasta, mutta lähipäivinä alkaa villiyrttisesonki: villiyrtit ovat parhaimmillaan keväällä ja alkukesällä. Myöhemmin ne alkavat olla puisia ja hyönteisten vahingoittamia.
Karvisen oma lemppari on nokkonen, jonka käytön hän oppi jo isoäidiltään.
– Se on oikeastaan parasta, mitä luonnolla on tarjota. Sitä voi syödä, nokkoskeitettä voi käyttää iholla ja hiuksilla ja nokkosesta voi tehdä lannoitetta puutarhakasveille.
Varsinkin nyt, kun lannoitteiden saatavuus on huono ja hinnat korkeat, on aiempaa enemmän syitä testata nokkosen lannoituskäyttöä.
Keittiössä nokkosta voi hyödyntää esimerkiksi munakkaassa, keitossa, pastakastikkeessa ja pestossa. Syksyllä siitä voi kerätä vielä siemenet syötäväksi.
Esitelmä villiyrttiharrastuksen aloittamisesta 5.5. klo 18 Kaarina-talossa.
