Kaarinan työttömyysaste oli huhtikuussa 4,8. Viimeksi lukema on ollut alle viiden prosentin marraskuussa 2019. Myös silloin työttömyysaste oli 4,8.
Luku tarkoittaa, että Kaarinassa on reilu 800 työtöntä työnhakijaa. Vuosi sitten työttömien määrä oli reilu 1 300.
Avoimia työpaikkoja Kaarinassa oli huhtikuussa 335, laskee tiistaina julkaistu Ely-keskuksen Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus. Se on kaksinkertainen määrä vuoden takaiseen verrattuna.
Turun seutukunnassa avoimia työpaikkoja oli 8 500 kappaletta. Myös tämä määrä on selvästi enemmän, 77 prosenttia, kuin vuosi sitten.
Koko Varsinais-Suomessa avoimia työpaikkoja oli 11 279 kappaletta.
Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut maakunnassa 33 900 kappaletta eli 57 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä oli selkeästi pienempi kaikilla koulutusasteilla. Myös ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömien määrä oli pienempi kuin vuotta aiemmin kaikissa ryhmissä.
Huhtikuun aikana työttömien määrä supistuu yleensä maaliskuuhun verrattuna, tänä vuonna Varsinais-Suomessa jopa 1 000 hengellä. Vuotta aiemmasta työttömien määrä on vähentynyt 6 000 henkilöllä.
Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 19 400 työtöntä työnhakijaa.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,5 prosenttia eli 2,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien osuus oli Varsinais-Suomessa pienempi kuin koko maassa, 9,1 prosenttia.
Toukokuussa työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä laskee normaalivuosina huhtikuuhun verrattuna, vaikka Ukrainassa käytävä sota saattaa heittää oman varjonsa tähän kehitykseen.