Kalevi Pirttijärven kolumni: Rautaa rajalta

0

Luoja koettelee, ei hylkää. Siinä se elämän perustotuus on. Saamamme palautteet ja toimintamme yhteisöissä muokkaavat ajatusmaailmaamme. Sanomisilla on paljon suurempi vaikutus kuin mitä me tunnustamme. Herkästi heittäydymme mielipiteemme taakse, mutta tämäkin kirjoitus on vain mielipide ja tuntemus, osittain koettunakin, tietysti humoorilla pehmentäen.

Ei sota eikä sen julmuudet ole mihinkään muuttuneet. Ihminen, joka pystyisi muutoksen tekemään, ei ole pätkääkään viisastunut.

No, onhan pahiksen rintamasuunta muuttunut. Japaniin ja Vietnamiin se tuli lännestä, nyt idästä. Kauheista kokemuksista huolimatta vielä nykypäivänäkin vihjaillaan ydinaseiden käytöstä.

Minun ”sotani” on sotalapsen muistelua. Isä haavoittui kaksi kertaa. Rautaa rajalta hän vei koteloituneena hautaan asti. Jos taivaan portilla oli metallin ilmaisin, niin hänelle sen näyttö otettiin varmaan positiivisena ilmiönä.

Talvisodan alkuvaiheista ei ole jäänyt muuta mieleen kuin ne Karjalan koivikon pirun jäiset kannot. Olimme isän kanssa eri mieltä niiden sopivuudesta istumiseen. Joku varmaan arvelee, että minun krooninen kaipuuni lämpimiin maihin johtunee niistä paleluista, tosin kehitykseni aivan alkuvaiheessa.

Maailmaan tuloni ajoittui pahimpaan paukkeeseen. Kävin kyllä kurkkaamassa, mutta sotilastermiä käyttäen vetäydyin takaisin. Lopullisesti tulin vasta viikon välirauhan solmimisen jälkeen. Vetosin myöhemmin riitatilanteissa aina siihen, etten ole syntynyt maailmaan sotimista varten. Rauhan oli tultava, ennen kuin suostuin syntymään.

Niin, onhan Ukrainakin muistoissani. Ennen maan itsenäistymistä noin 60 vuotta sitten haimme öljylastin Odessasta. Silloisen kaupungin olivat valloittaneet kulkukoiralaumat. Piti olla patonkia heitettäväksi, ettei tullut purruksi. Kaunis, mutta öisin rauhaton paikka. Alkuperäiskansa oli silloinkin ystävällistä.

Oli vielä yksi arvoitus, joka ratkesi tällä vuosikymmenellä. Arvasitte, niin, rakkaus ja etenkin Tulisuudelman arvoitus selvisi. Olavi Virraltakin se jäi kokematta, hänelläkin vain ”aatos lensi”. Minäpä kerron: kun Savotar läiskäytti suukon yli 80 asteen saunan löylyissä, niin kippurat varpaatkin paukahtivat suoriksi. Taivaallinen tuli kuumotti sisälläni ja ulkopuolellakin. Sammutukseen hörppäys löylyvettä huojensi tilaamme, ja horjuen, toinen toistamme tukien, huojuimme totuuteen.

Kyllä kokemus on aina enemmän kuin kerrottu näkemys, kokeilkaa, ellette muuten usko.

Tästä pakinasta ei enää muuta puutu kuin paluu nykypäivän todellisuuteen (hiukan mukaillen): Sinne taakse taaimmaisen tähden / Minäkin täältä kerran lähden / Siellä ei lasketa valtaa, ei rahaa / eikä kukaan tee kenellekään pahaa.

Kalevi Pirttijärvi