
KaaPon Roope Läpisen tyylikäs ohjaus maaliin ei riittänyt, vaan kotijoukkue MuSa voitti Kakkosen B-lohkon häntäpään taistelun. Porilaiset veivät ottelun 4–1-lukemin ja kasvattivat kaarinalaisten tappioputken neljään otteluun.
KaaPon ja Läpisen osuma syntyi, kun ottelua oli pelattu 11. minuuttia. Juho Salminen jatkoi Wiljam Wikströmin pitkän avauksen vasempaan laitaan Ali Yasinille, jonka komea syöttö kantoi aivan maalin eteen oikealla. Läpinen puttasi Yasinin tarjoileman pallon tyylikkäästi musalaisten verkkoon.
Puoliajalle siirryttäessä lukemat olivat 2–1.
Tämän jälkeen yleisö pääsi nauttimaan vielä kahdesta maalista, mutta ne kaikki heiluttivat kaarinalaisten verkkoa. Myös KaaPolla oli useita tilanteita ottelun tasoittamiseen, mutta maalinteko ei onnistunut.
Musan maalintekijät olivat Verneri Salminen, Yutaka Abe, Jussi-Pekka Rämä ja Jordan Faria.
KaaPo joutuu siis sietämään B-lohkon jumbosijaa edelleen.
Kaarina-lehti näytti ottelun suorana lähetyksenä. Ottelulähetyksen tuottaa Satakunnan Kansa.
Jos lähetysikkuna ei näy yllä, katso ottelu tästä.
Otteluennakko 30.5.
KaaPon kolme viimeistä ottelua jalkapallon Kakkosen B-lohkossa on päättynyt tappioon. Maanantai-iltana Pasi Läpisen suojateilla on mahdollisuus kierteen katkaisuun, kun kaarinalaiset matkaavat MuSan vieraiksi Poriin. Myös KaaPon maalitili on jäänyt nollille kolmessa viime ottelussa.
Tämä tarkoittaa, että kaarinalaiset ovat pudonneet B-lohkon viimeisiksi. Tosin KaaPolla on esimerkiksi kahden viikon tauko Kakkosen peleistä.
Myös vastustaja MuSa lähtee otteluun kahden tappion jälkeen. Sillä on kasassa saman verran pisteitä kuin KaaPolla, mutta enemmän tehtyjä maaleja ja vähemmän päästettyjä maaleja.