”Kun hallissa katsoo ympärille, näkyy vain sinistä ja valkoista”– Niklas Friman pelaa MM-mitalista kotikisoissa

0
– Uusia juttuja pyritään vielä löytämään. Pelin on kehityttävä koko ajan, Niklas Friman sanoo. Kuva on vuodelta 2019, ja kuvaaja on Pasi Mennander.

Suomen Leijonamiehistö on pelannut mainiosti jääkiekon MM-kotikisoissa Tampereella. Suomi johti lohkoaan ennentämäniltaista– ja samalla Leijonien viimeistä – alkusarjan ottelua.

Suomen joukkueen pakistoon kuuluva kaarinalaistaustainen Niklas Friman kommentoi asetelmaa Kaarina-lehdelle maanantaina. Friman totesi sen, minkä sarjataulukkokin kertoo: Suomen peli on kuosissa.

Silti täytyy vielä petrata


– Turnauksessa on kuitenkin tärkeää, että niin joukkue kuin yksittäiset pelaajatkin pystyvät petraamaan koko ajan, Niklas Friman tähdentää.

– Me ollaan puolustettu hyvin, ja maalejakin on tehty. Kun vielä hiukan terävöitetään hyökkäystä ja opiskellaan omaa peliä, niin Suomen iskukyky alkaa olla aika hyvä.

Myös omaan peliinsä Friman on ollut toistaiseksi tyytyväinen.

– Ihan hyvää tekemistä on ollut. Olen pystynyt pelaamaan ja kamppailemaan hyvällä itseluottamuksella. Tulevaa on kuitenkin vaikea suunnitella. Yritän pitää fokuksen tässä päivässä, ja kun on pelipäivä, niin kyseisessä pelissä – vaihto kerrallaan.

Kotikisojen paine, tarua vai totta?


MM-turnauksen yhteydessä puhutaan kotikisojen paineista. Onko sellaisia?

– Huippu-urheiluun liittyy aina paineita. Niitä luo myös yleisö, mutta toisaalta kotiyleisö on sellainen voimavara, jota ei vaihtaisi mihinkään, vastaa Niklas Friman.

– Kun katsoo hallissa ympärilleen, näkyy vain sinistä ja valkoista. Se tekee nöyräksi ja nostattaa kylmiä väreitä.

Frimanilla on tältä kaudelta taskussaan jo olympiakulta.

– Se on ehdottomasti positiivinen juttu taustalla. Onnistuminen lisää itseluottamusta, ja aika moni tämän MM-joukkueen pelaajista pelasi myös Pekingin olympiajoukkueessa, hän kertoo.

– Vaikka alla on tosi pitkä kausi, latausta riittää. Askiin pääsemistä odottaa joka pelipäivä yhtä innokkaana.

Mökkeily parasta kesähuvia


Kiinassa joukkueet olivat talvella tiukassa kuplassa, ja moni Suomenkin ottelu alkoi todella varhain.

– Tampereella olemme pelanneet enimmäkseen aika myöhäisiä pelejä, ja vallalla on mahtava karnevaalimeininki, Friman iloitsee.

Turun seudulla ja Kaarinassa hän ehtii käydä lähinnä kesäisin, koska kiekkokausi on pitkä ja tiivis.

– Mökkeily Turun saaristossa on parasta kesähuvia. Varsinais-Suomi kutsuu taas, kun nämä kisat ovat ohi.

Kahvikaupunki Gävleen


Ensi kaudella Niklas Frimanin seura on Brynäs IF Ruotsin pääsarjassa. Gävlen kaupunkiin kiinnittynyt Brynäs on kahminut historiansa aikana peräti 13 mestaruutta ja on siten yksi ruotsalaisen jääkiekon suurseuroista.

Paitsi kiekosta, Gävle tunnetaan myös Gevalia-kahvista.

– Brynäs vaikuttaa kaikin tavoin hyvältä ja mielenkiintoiselta joukkueelta. Olen tosi innoissani pelipaikasta siellä, ja uskon, että pelini menee urheilullisesti taas eteenpäin, Friman sanoo.

– Ruotsin pääsarja on kovatasoinen, ja siellä on kyettävä tekemään kiekolla verraten nopeita ratkaisuja. Uskon, että valmennusorganisaatio antaa päävalmentaja Mikko Mannerin johdolla pelaajille hyvän ja viisaan tuen.

Teksti: Perttu Hemminki