Missä on Kaarinan kaunein rivitalopiha?

0
Kaarina-seuran puheenjohtaja Mauri Lasonen ja Piikkiö-seuran puheenjohtaja Outi Kortesuo toivovat, että pihakilpailusta tulisi pysyvä perinne Kaarinaan.

Viime kesänä järjestetty Kaunein yrityspiha -kilpailu saa jatkoa. Tänä vuonna etsitään Kaarinan kauneinta rivitaloyhtiön pihaa.

Kisasta tänä vuonna vetovastuussa olevan Piikkiö-seuran puheenjohtaja Outi Kortesuo kertoo, että pihoja arvioidaan kokonaisuutena: pihan toimivuutta, kauneutta, rakenteita ja kulkuväyliä sekä ympäristöstä huolehtimista.

– Arvioimme leikkipaikkojen ja parkkipaikkojen siisteyttä ja sitä, mikä näkyy ulospäin. Kenenkään yksittäisen asukkaan takapihalle ei mennä, Kortesuo lisää.

Viime vuonna pihakilpailuun osallistui vain neljä yritystä. Järjestäjien toiveena on, että tänä kesänä tittelistä on kisaamassa enemmän pihoja. Ilmoittautua voi 8. kesäkuuta asti joko netin kautta tai kaupungin yhteispalvelupisteistä löytyvällä paperilomakkeella. Halutessaan kisaan voi ehdottaa mukaan myös jonkun toisen pihaa.

Tuomaristo kiertää arvioimassa pihat ensimmäisen kerran juhannusviikolla ja toisen kerran elokuun lopulla. Voittaja julkistetaan tämän jälkeen. Voittaja saa kunniakirjan ja kiven pihalleen.

Tuomaristoon kuuluu Kaarina-seuran ja Piikkiö-seuran edustajien lisäksi asiantuntijoita Kaarinan kaupungin viheryksiköstä, Kaarinan Kehityksestä sekä Ammattiopisto Liviasta.

Kaarina-seura järjesti ensimmäiset pihakilpailut jo parikymmentä vuotta sitten. Kaarina-seurassa ja Piikkiö-seurassa toivotaan, että pihakilpailuista tulisi uusi, pysyvä perinne Kaarinaan.

– Ensi vuonna vuorossa ovat sitten joko kerrostalo- tai omakotipihat, Kaarina-seuran puheenjohtaja Mauri Lasonen toteaa.

– Kilpailu palvelee kaikkia kaarinalaisia. Tahdomme, että Kaarina on kaunis paikka niin asukkaille itselleen kuin vierailijoille, perustelee kilpailun järjestämistä.

Sähköinen ilmoittautumislomake löytyy osoitteesta https://piikkioseura.fi/pihakilpailu.