Sitten minun ja lasteni välillä vaihtui päittäin se, kumpi sanoo seuraavat kommentit: ”Ei tätä lelua enää kukaan käytä, annetaan se pois.” ”Eeei, se on ollut tärkeä ja siihen liittyy muistoja!”
Vähitellen selväksi alkoi myös tulla, että jos perheen aikuiset haluavat rauhallista omaa aikaa, jossa ei ole jälkikasvua, se ei ole myöhäisilta tai yö vaan varhaisaamu.
Nyt kodissani joku huseeraa pizzanteossa kello kolmelta yöllä, kun nukun, ruokaa itse tehdessäni en tiedä, kuka on tulossa syömään, ja jos tahdon kotitöihin apua, on pakko lahjoa, sillä käskytys saa vain kulmankohautuksen vastaukseksi.
Perheessämme on tällä hetkellä kaksi aikuista lasta ja yksi yläkouluikäinen. Iltaisin ja viikonloppuisin pyörittelen peukaloita ja mietin, mihin minua tarvitaankaan. Riipaisee syvältä, kun minulle kaikkein tärkeimpien ihmisten elämäntehtävä on kasvaa minusta irti ja kadota maailmalle.
Ehkä, pikkuhiljaa olen sopeutumassa uuteen aikakauteen, jossa kontrolli lasteni elämästä valuu pois kuin hiekka sormien välistä ja äitiys asuu enemmän sydämessä kuin arjen teoissa. Onneksi tämäkin elämänvaihe on kaunis ja täynnä rakkautta, sen olen saanut kokea. Toisaalta monien aikuisten lasten ja vanhempien välit ovat katkenneet, ja minuakin pelottaa.
Toivotan ihanaa äitienpäivää sekä niille, joille äitiys on aina ollut valoisaa, että niille, joiden äitiydessä on haavoja. Äitienpäivä on tarkoitettu teille kaikille.
Maria Kesti
