– Lautakunnan työmaavierailu Turun seudun puhdistamolla kesti kauan ja listalla oli vielä niin viljalti merkittäviä asioita käsiteltävänä, että pidimme kokoustauon, joka tällä kertaa kesti kymmenen minuutin sijaan kahdeksan päivää, selittää Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari.
Lautakunta siis ottaa kantaa asiaan tänään. Lopullisen päätöksen siitä, myönnetäänkö koulukampuksen rakentamiseen lisämääräraha vai ryhdytäänkö tinkimään vaatimuksista, nuijii myöhemmin kaupunginvaltuusto.
Urakkakilpailun perusteella koulukampuksen budjetti on kohoamassa 39 prosenttia: hankkeelle oli varattu 31 miljoonaa euroa, mutta summa on ylittymässä 12 miljoonalla eurolla. Rakennuskustannusten yleisen hinnannousun lisäksi budjettiylitystä selittää se, että kustannusarvio oli alun perinkin kireä.
Hanke on kilpailutettu neuvottelullisella kilpailumenettelyllä.