Pahimus: Kaarinan kevät on pilalla

0
Kaarina-lehden maskotti ei ole pyhimys.

Mitä on tapahtunut? Kolme tutuinta ja perinteisintä kaarinalaista kevään merkkiä ovat jääneet tulematta.

Ei, Kaarinan nimikkokasvi keltavuokosta ei ole kyse, sitä putkahtelee kyllä näkyviin. Kaarinan nimikkolintu tikliä, joka muuttaa keväällä Kaarinaan, Pahimus ei edes tunnista. Ei, kyse on kevään merkeistä, jotka herättävät kaikkein eniten tunteita.

Yhtä ainuttakaan valitusta koirankakoista ei ole tullut Kaarina-lehden Tyrskähdyksiin. Ei. Yhtäkään. Mitä täällä on tapahtunut? Onkohan koiranomistajilla kaikki hyvin?

Kaarina-lehden piti myös käydä roskienpoimintakierroksella ja pöyristellä (koirankakkojen lisäksi) sitä, mitä ihmiset heittävät luontoon. Ideasta piti luopua, koska pientareet oli puhtaaksi nuohottu. Missä on kevään törky?

Tyrskähdyksissä ei ole valitettu siitäkään, että talvihiekat rapisevat yhä omalla kotikadulla. Sosiaalisessa mediassa Pahimuksen silmiin osui vain kehu siitä, että hiekat on niin hyvin ja ajoissa nuoltu pois.

Ei tämä kevät tunnu keväältä ollenkaan, kun joku ei valita! Onneksi sentään katupölyä lentää, ikkunat ovat likaiset ja tiessä on routakuoppia, jotta Pahimus voi marmattaa jostain tai leukailla siitä, kun joku muu kiukkuaa.