Kaarinan kaupungininsinöörille saapui kuitenkin keväällä vahingonkorvausvaatimus auton rikkoutumisesta Krossinkaarella. Kun korvauksia ei saatu, auton omistaja teki Kaarinan tekniselle lautakunnalle oikaisuvaatimuksen. Tämäkin kierros tuotti vesiperän: oikaisuvaatimus hylättiin.
Auton omistajan mukaan tien peittänyt sileä jää oli pettänyt ja ajopyörät pudonneet syviin ajouriin. Tien keskiosan korkea polanne otti auton pohjaan kiinni ja rikkoi etulokasuojan. Tätä oli ollut mahdotonta ennakoida, koska ajoradalla ei ollut nähtävissä minkäänlaisia ajouria tai polannetta.
Tekniset palvelut kertoivat saaneensa tiedon tien huonosta kunnosta vasta samana päivänä kuin auto hajosi. Auton omistajan tiedossa on kuitenkin useita henkilöitä, jotka olivat jo pitkään käyttäneet kiertotietä Krossinkaaren polanteiden vuoksi.
Kaupunki katsoi, että korvausta ei tule, koska kyseessä ei ole ollut kaupungin tahallinen laiminlyönti. Tien kuntoon reagoitiin vielä saman päivän aikana yhteydenotosta.