
Epävakaa maailmantilanne, öljyn hinnan nousu ja kasvaneet työkonekustannukset näkyvät suoraan kesän päällystysurakoissa. Asfalttia saa nyt samalla hinnalla aikaisempaa vähemmän.
Kaarinan tiemestarin Kari Urosen mukaan kohteiden valinta on ollut tänä vuonna todella hankalaa, koska päällystettävää olisi paljon enemmän kuin mihin määräraha riittää. Öljyn hinnan lisäksi teitä on kurittanut pitkä talvi sahaavine lämpötiloineen. Päällystysohjelma meni Urosen mukaan kertaalleen uusiksi.
– Talvi teki sen, että päällystyslistalle oli pakko ottaa sellaisia kohteita, mitä ei oltu alun perin ajateltu, hän sanoo viitaten reikiintyneisiin Paraistentiehen ja Kairiskulmantiehen.
– Kuvittelimme, että näiden teiden osalta olisi pärjätty vielä muutama vuosi, mutta talvi oli aika rankka sellaisille teille, joissa oli pieniä pintavaurioita ennestään. Jos talvi olisi ollut erilainen, olisivat myös päällystettävät kohteet olleet erilaisia, Uronen toteaa.
3,5 kilometriä uutta asfalttia
Kaarinassa teiden päällystämiseen on varattu tänä vuonna 400 000 euroa, mikä on saman verran kuin aiempina vuosina. Paraistentien ja Kairiskulmantien lisäksi uutta päällystettä on luvassa Kurkisuonkadulle, Loimitielle, Saukonkadulle, Tiitusmäentielle, Tuomolantielle ja Vanuttajankadulle. Kevyen liikenteen väyliä ei tänä vuonna ole päällystysohjelmassa.
Tavoitteena on, että kaikki kohteet olisi päällystetty heinäkuun alkuun mennessä. Sitä Uronen ei halua paljastaa, mitä kohteita listalta jäi pois.
– Ne ovat niitä kohteita, joita tullaan tekemään, jos saamme lisärahoitusta. Päällystyskohteiden valinta perustuu pääsääntöisesti omiin arvioihimme. Ihmisiltä tulee enemmän palautetta muista asioista kuin asfaltin laadusta.
Kaarinantie ja Ykköstie listalla
Myös Väylävirastossa joudutaan tänä vuonna karsimaan kohteita. Nyrkkisääntönä on, että Suomen teitä pitäisi päällystää vuodessa 4 000 kilometriä, jotta tiestö pysyisi kunnossa. Viimeksi tähän on päästy vuonna 2020, jolloin bitumin hinta oli poikkeuksellisen matalalla.
Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kunnossapitoasiantuntijan Veli-Pekka Pelttarin mukaan tänä vuonna ei päästä lähellekään tavoitetta. Väylävirasto leikkasi tänä vuonna päällystystavoitettaan sadoilla kilometreillä, koska bitumin hinta on noussut niin voimakkaasti. Koko maan päällystysmäärä jää tänä vuonna arviolta 2 300 kilometriin, kun viime vuonna päällystettiin 2 900 kilometriä.
Valtion tilaamissa töissä päällysteet on sidottu bitumi-indeksiin, jolloin bitumin hinnannousuun liittyvän riskin kantaa työn tilaaja eikä urakoitsija. Urakoiden lopulliset kustannukset eivät siis vielä ole selvillä.
– Voidaan kysyä, kuinka järkevää päällysteisiin on edes hakata rahaa tällaisena aikana, kun raaka-aineiden hinnat ovat niin korkealla. Tietysti tiet vaativat korjausta ja kaikista välttämättömimmät kohteet päällystetään, mutta tarvetta olisi paljon enemmän, Pelttari sanoo.
Kaarinassa päällystetään tulevana kesänä varmuudella Kaarinantie Auranlaaksosta lähes Kuusistonsalmelle asti. Edellisen kerran Kaarinantietä päällystettiin kesällä 2017, mutta tällöin vain osalta matkalta. Kesän aikana parannetaan myös Kaarinantien viereistä kevyen liikenteen väylää.
Viime kesänä päällystystöitä tehtiin Valtatie 1:llä Raadelman ja Skarppakullan välisellä tieosuudella. Tänä kesänä urakkaa jatketaan päällystämällä Pukkilan ja Hepojokilaakson välinen tieosuus.
Päällystystöitä tehdään Pelttarin mukaan mahdollisesti myös Piikkiön keskustan tuntumassa ja Hepojoentiellä, jos rahat riittävät.
– Tarve on meillä tiedossa, mutta toteutus riippuu ihan siitä, mihin bitumin hinta maailmanmarkkinoilla asettuu, Pelttari toteaa.
Uutta asfalttia
Kaarinan kaupunki päällystää:
- Kurkisuonkatu (Piispanristi)
- Kairiskulmantie (Piispanristi)
- Saukonkatu (Kairiskulma)
- Loimitie (Vättilä)
- Tiitusmäentie, Tiitusmäenkuja, Tuomolantie (Piikkiö)
- Vanuttajankatu (Littoinen)
- Paraistentie (keskusta)
Väylävirasto päällystää:
- Kaarinantie
- Valtatie 1 Pukkilan ja Hepojokilaakson välillä
Kaikki tiet pyöräily jalan kulku kadut
Kommenttien lisääminen on estetty.