Tyrskähdetty: Missä on päivähoitopaikat ja liikuntahallin pääovi?

0

Ihmettelen, miten uuteen Kaarinan liikuntahalliin kuljetaan. Pääovelle pääsee vain takaa Veitenmäentieltä. Erityisesti ihmettelen liikuntarajoitteisten pääsyä pääovelle… varsinkin, kun ihmisiä tulee satoja.

Huoltotilojen kautta konserttiin?

Minä ajattelen, että vika on korjattava silloin, kun vika on. Jotkut ovat eri mieltä. Heidän mielestään viat hoituvat itsestään tai ne tekee joku muu. He ovat kyllä oikeassa. Talvipuhdistusta ei tarvinnut kehittää. Kokkareet ja polanteet sulivat ennen vappua, lammikot imeytyivät ja hautaustoimisto kuljetti tapaturma-asiakkaat turvallisille niityille.

Muna ja kana

Kaarinassa rakennetaan paljon, ja monissa uusissa kodeissa on pihalla lastenvaunut. Miten kaupunki vastaa jatkuvaan päivähoitopaikkapulaan esimerkiksi Kesämäen ja Hulkkion alueella? Lapsiperheitä houkutellaan, mutta ei ole päiväkotipaikkoja lähimaillakaan.

Kuljetusrumba vetovoimatekijänä?

Toivottavasti Hovirinnan rantapuiston jäätelökioskissa tänä vuonna on myös vegaanista jäätelöä, viime vuonna myytiin Ei-Oota. Ps. vegaanista jäätelöä syövät myös maitoallergiset ja -intolerantit.

Vegaani

Vastaus Tyrskähdykseen: Valikoimaamme kuului viime vuonna koko kauden kaksi vegaanista irtojäätelömakua: kaurakaramelli ja appelsiini-mantelikrokantti. Näiden lisäksi meillä on sorbetteja, jotka ovat maidottomia. Tänä vuonnakin meiltä löytyy vegaanisia vaihtoehtoja. Ne ovat nyt olleet muutaman päivän tukusta loppu, mikä tietenkin vaikuttaa saatavuuteen. Ehkä viime vuonna on sattunut samanlainen tilanne, kun olette vierailleet kioskilla. Teemme kuitenkin kaikkemme, että kioskillamme on aina vegaanisia vaihtoehtoja. Olemme pitäneet ne valikoimassamme siitä asti, kun kioski perustettiin vuonna 2016.

Yrittäjä Mikko Leino, Pop Ice Company