
Valtaosa ukrainalaismiehistä jäi helmikuussa kotitiloilleen ja -kaupunkeihin puolustamaan maataan samalla, kun naiset ja lapset aloittivat pakomatkansa eri puolille Eurooppaa.
Jo seuraavilla viikoilla Peimarin seudun maa- ja marjatilat majoittivat useita satoja sotaa paenneita naisia ja lapsia. Pian arki alkoi asettua lasten päästessä kouluun ja naisten aloittaessa hiljalleen työt kesäsesonkiin valmistautuvilla tiloilla. Miesten puute työvoimassa näkyy tällä hetkellä kuitenkin huolena siitä, miten maatilojen koneet pysyvät liikkeellä, kun varsinainen viljely- ja sadonkorjuukausi kunnolla starttaa.
Ammattiopisto Livian Tuorlan maaseutuopistossa herättiin tilanteeseen huhtikuussa ja ryhdyttiin rakentamaan kurssimallia niille ukrainalaispakolaisille, joilla ei ole aiempaa kokemusta esimerkiksi traktoreista.
”Suosio tuli yllätyksenä”
Opistosta oltiin yhteydessä paikallisiin tiloihin, jotta varmistuttiin siitä, että tarvetta opetukselle olisi. 20 opiskelijalle mitoitettu kurssi täyttyi hetkessä, ja pari viikkoa sitten yhteensä 26 opiskelijan ryhmä aloitti tutustumisen traktoreihin Tuorlassa.
– On saatu hirveästi yhteydenottoja koulutuksesta, mutta olemme nyt jo vähän ylipaikoilla. Tarve on osoittautunut todella suureksi, sanoo yrittäjyyden lehtori Jaakko Kuusvuori Tuorlan maaseutuopistosta.
– Näiden suosio oli iso yllätys meille. On myös ollut huikeaa nähdä, miten ukrainalaiset tulevat tänne sodan jaloista kovia kokeneina ja silti haluavat heti osallistua meidän yhteiskuntamme rakentamiseen. Ensimmäisellä kerralla tuli liikuttuneita kurssilaisia kädestä pitäen kiittämään opetuksesta.
Tämän viikon maanantaina alkoi uusi kurssi, joka myös täyttyi hetkessä. Kolmannella, vielä toukokuun puolella starttaavalla kurssilla on toistaiseksi paikkoja. Tulevista kursseista voi kysyä Pia Suutarilta Liviasta.
Kymmenen opetuskertaa
Viiden osaamispisteen opintokokonaisuus pitää sisällään kaikkiaan viisi–kuusi ajoharjoitteluiltaa Tuorlassa, kaksi teoriailtaa niille, jotka haluavat suorittaa virallisen traktorikortin, ja loppuviimein kaksi opetuspäivää niillä tiloilla, joissa ukrainalaiset kesän aikana työskentelevät.
– Harjoittelua on aina kolme tuntia kerrallaan. Ainoa kulu opiskelijalle on se, jos hän haluaa suorittaa virallisen traktorikortin. Se käydään silloin tekemässä Ajovarman konttorilla, Kuusvuori kertoo.
Ensimmäisen kurssin osallistujista suurin osa on miehiä. Naisia on mukana kourallinen.
– Lisääkin olisi jo jonossa, mutta myös kannustusta tiloilta tarvitaan. Varmasti rohkaistuneiden esimerkit kannustavat heitäkin jatkossa, Kuusvuori tuumii.
Kurssilla perehdytään traktorinkäytön perusteisiin, eli muun muassa etukuormaajan käyttöön, kuormansidontaan, peräkärryllä peruuttamiseen ja 3-pistekiinnittämiseen.
– Kesän alussa kaikilla pitäisi olla jo perustaidot traktorilla työskentelystä hallussa, mutta toki osaamista sovelletaan sitten vielä kohdennetusti tiloilla kahden viimeisen opetuskerran aikana. Ja elokuussa edessä on vielä loppunäyttö ja osaamisen arviointi koulun toimesta, minkä jälkeen kokonaisuus on suoritettu.
Ilmaista koulutusta
Kurssin ilmaisuus perustuu opetushallituksen koulutusmallin joustavuuteen, joka mahdollistaa esimerkiksi Tuorlan nyt tarjoaman traktorinkäyttökoulutuksen. Valtio haluaa varmistaa, että maahan saapuvilla on mahdollisimman hyvät mahdollisuudet työllistyä Suomessa.
– Vaikka pakolaiset saapuvat perinteisestä viljelysmaasta, ei ole mikään itsestäänselvyys, että osataan esimerkiksi käyttää traktoria, Kuusvuori sanoo.
Järvenkylän tilalle Sauvoon maaliskuun alkupuolella saapunut Olesia Humaniuk oli oppinut Tuorlassa parin ensimmäisen viikon aikana muun muassa kiinnittämään peräkärryn traktoriin ja siirtämään heinäpaaleja traktorin etukuormaajalla. Hän ei ollut aiemmin ajanut traktorilla metriäkään, joten kehitys on ollut lyhyessä ajassa huomattava.
– Työtarve tiloilla on tulevanakin kesänä aivan sama, mutta tekijät ovat nyt vain osaamiseltaan erilaisia. Tästä on varmasti paljon apua tiloilla eri puolilla seutua, uskoo koulutuksessa tulkkina ja apulaisena toimiva Dima Andriievskyi , joka työskentelee Rannikon Puutarhassa Salossa.