Poikien Huuhkajaturnaukseen osallistui kolme poikaa KaaPosta ja Helmariturnaukseen peräti seitsemän tyttöä.
Tapahtumaan pääsi pelaamaan noin 270 pelaajaa seuroista ympäri Suomen. Pelaajat valikoituvat mukaan turnaukseen alue- ja maajoukkuevalmentajien tarkkailujen sekä heidän tekemiensä arvioiden perusteella.
Tempoa ja laadukkaita kosketuksia
Huuhkajaturnaukseen osallistuneet Alec Edman ja Mikko Jaskari pelasivat hopeaan yltäneessä joukkueessa. Vaikka kulta jäi saavuttamatta, molemmilla pojilla oli turnauksessa hauskaa ja kokemus Suomen parhaiden kanssa pelaamisesta oli hieno.
– Kyllä vauhti Huuhkajaturnauksessa oli selvästi kovempi kuin niissä matseissa, joissa pelaamme KaaPon kanssa. Kosketukset olivat yleisesti ottaen laadukkaampia ja syötöt nopeampia. Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno ja hauska kokemus, Jaskari kommentoi.
– Oli hauskaa ja melko erilaista pelata Suomen parhaimpien pelaajien kanssa ja Suomen parhaimpia vastaan. Tempoa oli enemmän kuin Ykkösessä, jossa pelasimme tällä kaudella, Edman kertoo.
Edman on myös innoissaan tulevasta, kun elokuussa on tiedossa kovempia pelejä koko joukkueelle. Kaarinan Pojat P14 sijoittuivat sarjassa toisiksi, joten syksyllä alkaa korkeimman divisioonan, eli Eteläliigan ottelut.
Kolmas Huuhkajaturnaukseen osallistunut kaapolainen oli maalivahdin paikkaa pelaava Viljami Nurmio .
Seitsemän tyttöä
KaaPo T14 eli kaapolaisista 2008 syntyneistä tytöistä turnaukseen osallistui Anna Tarkkanen , Ilona Heinonen , Alisa Ignatov , Merisa Ljeskovica , Estella Mattila , Alissa Saarela sekä Aada Nieminen .
– Hieno kokemus, huippu olosuhteet pelaamiseen ja hyvin organisoitu tapahtuma, Tarkkanen kuvailee Helmariturnausta.
Suomen Palloliiton Huuhkaja- ja Helmariturnaus on vuonna 2017 aloitettu pelaajakehitystapahtuma. Tapahtumassa yhdistyy pelaajatarkkailu, valmennusosaamisen kehittäminen ja nuorten urheilijoiden tukeminen pelaajapolullaan.
Molemmat turnaukset järjestettiin Eerikkilässä. Poikien turnaus oli 16.–19.6. ja tyttöjen turnaus 19.6.–21.6.