Kesäherkuttelua Littoistenjärven rannalla

0
Vasemmalla Viivin Rantakioskin kesätyöntekijä Elina Lehto ja vieressä itse Viivi Willman, joka työnskentelee kioskissaan tämän kesän.

Kaarinan kaupunki kilpailutti keväällä nopealla aikataululla kioskipaikan Littoistenjärven rannalta.

Viidestä hakemuksesta ei löytynyt huonoja vaihtoehtoja, mutta Viivin Rantakioski erottui edukseen monipuolisimmalla valikoimalla.

Viivin Rantakioski on Ari Willmanin sekä hänen tyttärensä Viivi Willmanin yhdessä perustama yritys. Heillä on myös samaan konserniin kuuluva Viivin vohvelikahvila.

Viivi Willman kertoo, että heidän Rantakioskissaan myytävien vohveleiden taikina on kehitelty itse.

– Testailimme ja maistelimme, miten saavutettiin paras vohveliresepti, hän kertoo.

Kuvassa Viivi Willman valmistaa kioskin myydyintä tuotetta: vohveli jäätelöllä. Kyseinen annos sisältää vohvelin, pari palloa vaniljajäätelöä sekä kastiketta, joista makuvalikoimaan kuuluu kinuski, suklaa ja mansikka. Lisäksi vohvelin päälle tulee nutellaa niin, että osa vohvelikuopista täyttyy.

Kesäkuun alussa avattu kioski on sääolosuhteiden vuoksi kioski ollut ainoastaan kerran kiinni.

Viivin Rantakioskin kesätyöntekijä Elina Lehto kertoo, että kävijöitä on ollut ihan hyvin, eniten aurinkoisina viikonloppuina.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän