Suomen kieli on hyvin rikas. Meillä on monia murteita, jotka ovat ominaisia tietyille alueille.
Nuoremmat sukupolvet eivät enää puhu puhtaita murteita. On syntynyt uusi yleiskieli. Tähän on vaikuttanut varmasti koulu ja ihmisten entistä enempi liikkuminen ja muuttaminen paikkakunnalta toiselle. Silti on monesti helppo erottaa, mistä joku on kotoisin, koska se oman murteen nuotti ja tietyt sanat säilyvät puheessa.
Kun ajattelemme omaa kotiseutuamme, niin voimme todeta, että harvassa ovat ne ihmiset, jotka tänä päivänä puhuvat vanhaa puhdasta Turun murretta. Mutta monet murteelle tyypilliset sanat ja puheen nuotti säilyvät. Otetaan esimerkiksi sanat minä ja tässä, jotka meidän puheessamme ovat mää ja täsä.
Yleiskieleen on otettu myös sanoja, joiden alkuperäinen merkitys on aivan toinen kuin mihin niitä nykyään käytetään, esimerkiksi sanat sairas, sika ja törkeä. Erittäin hyvä korvataan sanomalla sairaan hyvä. Minulla on monia sairauksia, eikä niistä yksikään ole hyvä. Tai sanotaan sika hieno. On tosin sanonta ”siisti kuin sika pienenä”, mutta yleensä sikamaisuutta pidetään huonona ominaisuutena. Samoin on laita törkeän kanssa. Miten joku voi olla törkeän hyvä?
Kielessämme on aina ollut lainasanoja. Turun murteessa on useita ruotsin kielestä johdettuja sanoja, joita vain vanhemmat ihmiset käyttävät ja joiden merkitystä nuoremmat eivät enää tiedä. Esimerkiksi mainitsen sanan ”pranstakka”.
Nykykieleen lainasanat otetaan englannin kielestä. Yksi yleisempiä on OK (okay). Tällä on helppo ilmoittaa, että asia on kunnossa tai asia on ymmärretty. Toinen lainasana on piisi (piece, kappale), hienostuneempi muoto biisi. Ennen oli iskelmiä, lauluja, kappaleita, aarioita jne. Nykyään on vain piisejä. Piisi on suomen kielen vanha sana, joka tarkoittaa avointa kivistä ladottua tulisijaa.
Tämän kaiken sekamelskan keskellä oppaan pitää puhua kieltä, jota kaikki ymmärtävät. Toisaalta puheessa olisi hyvä kuulua myös oman paikkakunnan murretta, joka elävöittää opastusta.
Tuukka Alhonen
Kaarinan Oppaat ry:n puheenjohtaja
