Kuusiston Linnanyrjänille uusi koulutusalus

0
Arkistokuva Jonna Lankinen / TS

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tukee meripartiolippukunta Kuusiston Linnanyrjänien uuden koulutusaluksen hankintaa myöntämällä korotonta lainaa. Pöytäkirjan mukaan kyse on 39 000 euron suuruisesta lainasta kymmenen vuoden takaisinmaksuajalla.

Alun perin lippukunnalle oli myönnetty laina vuoden 2024 talousarviosta. Partiolippukunta on kuitenkin lähestyi seurakuntayhtymää ja kysyi mahdollisuutta veneen hankinnan aikaistamiseen. Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi viime torstaina talousarviomuutoksen.

– Alun perin aikeena oli hankkia uusi koulutusalus vuonna 2024, jolloin se olisi ollut myös mukava lahja 60-vuotiaalle lippukunnalle. Edellinen koulutusalus hankittiin vuonna 2001 ja silloin prosessi kesti toista vuotta. Tällä hetkellä venemarkkinat sopivien veneiden osalta ovat haasteelliset ja tarjonta on pientä. Tästä syystä lippukunnan hallitus päätti laittaa vanhan veneen myyntiin maaliskuussa ja parin viikon jälkeen saatiin ensimmäinen hyväksyttävä tarjous, lippukunnan rahastonhoitaja Tero Kuusisto kertoo.

Seurakuntayhtymä on sopinut yhdistysten ja paikallisten seurakuntien kanssa rahoitusmallista, jonka mukaan alusta vaihtaessa sovelletaan 1/3-periaatetta. Sen mukaan 1/3 veneen hankintahinnasta täytyy olla lippukunnan omaa rahoitusta, 1/3 seurakuntayhtymän suoraa tukea ja 1/3 seurakuntayhtymän pitkäaikaista korotonta lainaa.

Kirkkovaltuuston myönteisen päätöksen ja omarahoituksen ansiosta Kuusiston Linnanyrjänät pystyy hankkimaan uuden koulutusaluksen jo kuluvalle purjehduskaudelle. Sopiva venekin on jo Kuusiston mukaan kiikarissa. Se löytyi Ruotsista. Beneteau First 47.7. -merkkisen veneen kastajaisia on tarkoitus viettää elokuussa.

– Linnanyrjänät ovat olleet vuosia yksi aktiivisimmista merilippukunnista, jos tarkastellaan purjehdusten määriä, osallistujia ja purjehdittuja meripeninkulmia. Tänä vuonna tulee pieni notkahdus tuohon, mutta ensi vuonna saadaan täysi ja normaali purjehduskesä järjestettyä, Kuusisto toteaa.