Kun maahan alkoi tulla suuria määriä ukrainalaisia, joilla ei paljon matkatavaroita ollut, käynnistyi valtaisa auttamisoperaatio myös Kaarinassa. Ihmisille piti nopeasti saada kodit ja vaatteita päälle. Kaupunki vuokrasi asunnot, Punainen Risti laittoi ne asumiskuntoon.
Yhteistyö näytti voimansa: yhdessä ideoiminen ja tekeminen tuottaa uusia tapoja tehdä asioita ja lisää kaikkien ymmärrystä siitä, mitä kaikkea toisten avuksi voidaan tehdä. Yhteistyö tuottaa myös paljon hyvää mieltä. Jokainen vapaaehtoinen tuo toimintaan paitsi ajatuksensa ja työpanoksensa, myös oman tuttavapiirinsä eli verkostonsa, kuten nykyisin sanotaan, ja sitä kautta tulevat moninaiset avun muodot.
On ollut jännittävää todeta, miten me jokainen käymme käsiksi siihen kohtaan työn kokonaisuutta, mikä itseä kiinnostaa. Joku huomaa heti, miten lasten lelut saa järjestettyä niin, että ne kiinnostavat lapsia, toinen järjestää lasten vaatteet sellaisiksi paketeiksi, joista löytyy ”kaikki tarpeellinen” vaikkapa vauvalle. Joku haluaa järjestellä vaatteet niin, että ne ovat houkuttelevasti esillä, toinen katsoo tarkalla silmällä verhot ja joku tarkistaa lamput.
Kaikki Punaiselle Ristille lahjoitettu tavara on tarkoitettu tarvitsijoiden käyttöön. Siksi meillä on Varasto, ja siksi lahjoitustavarat on haluttu laittaa siellä esille niin, että avun hakijat näkevät, mitä on tarjolla. Lopputulos on, että tulijat ovat löytäneet lahjoitustavaroista omaan kotiinsa sopivia tavaroita. Lahjoitukset ovat hieno kädenojennus ihmisille, jotka nyt ovat menettäneet paljon, ja auttavat heitä saamaan arkeaan hallintaan tällä uudella kotipaikalla.
Kiitos kaikki lahjoittajat ja työssä mukana olleet. Yhdessä on tehty pieniä ihmeitä päivittäin, ja mikä parasta, on saatu iloita toistemme seurasta ja ideoista.
Lea Leiwo
SPR Kaarina