Piikkiön MLL:lle on etsitty korvaavaa kokoontumistilaa lähes kahden vuoden ajan. Toistaiseksi mikään kaupungin esittämistä tiloista ei ole osoittautunut yhdistyksen näkökulmasta toimivaksi.
Kaupunki on myöntänyt tänä vuonna myös vuokratukea Puntarin tiloissa toimivalle Kansalaistoiminnan keskukselle. Kaarinan Kansalaistoiminnan keskus ry on onnistunut itse hankkimaan pienkeräyksellä yhteensä 4 000 euroa, joka kattaa tilojen vuokrakulut heinäkuusta lokakuun loppuun saakka.
Vuokratukien jatkamisesta päätetään järjestöyhteistyön periaatteiden valmistuttua.