Sateinen taistelu voitosta – Valkeavuoren ja Piispanlähteen koulut kohtasivat jalkapallokentällä

0
Minttu Leppänen punaisessa paidassa ja Viivi Vainio valkoisessa paidassa.

Kaarinan Keskurilla pelattiin tiistaina 31.5. koulujen välinen jalkapallo-ottelu. Peli pelattiin Valkeavuoren ja Piispanlähteen välillä ja se päättyi Piispanlähteen murskavoittoon 10-0.

Peli lähti käyntiin ripeästi, ja ensimmäinen maali tehtiin jo nopeasti heti pelin alettua. Pelin aikana satoi runsaasti, mutta se ei taitavia pelaajia hidastanut. Pelin loppupuolella vaikutti siltä, kuin Valkeavuori olisi ollut saamassa maalin, mutta Piispanlähde varasti pallon takaisin ja potkaisi pallon häkkiin. Sattumoisin myös vieras pallo löysi tiensä kentälle häiriköimään.

Pelin toisessa erässä koettiin jännittävä hetki, kun Valkeavuoren maalivahti kaatui juuri piispanlähteeläisten hyökätessä. Kaikesta huolimatta maalivahti torjui pallon juuri ja juuri.

Katsomossa raikui hurraa-huutoja, ja kannustus oli suurta. Molempien koulujen oppilailla oli myös omat teemavärinsä pukeutumisessaan. Valkeavuorilaisilla oli jotain tummaa ja piispanlähteeläisillä oli jotain vaaleaa. Paikalla oli myös buffetti, josta pystyi ostamaan erilaisia herkkuja. Lisäksi katsojille tarjottiin ilmainen makkara ja pillimehu.

Pelaajien tunnelmat vaihtelivat jännityksestä rentouteen. Joukkueiden yhteishenkeä kiiteltiin ja keliolosuhteita manattiin.

– Vaikea fiilis, sillä oli iso, mutta hauska tapahtuma. Peli jännitti, ja yleisöäkin oli paljon. Tiimissämme oli hyvä ryhmähenki ja se sisälsi monipuolisesti porukkaa. Päivä oli muuten hyvä, mutta sade oli pahin, Valkeavuoren joukkueessa pelannut, 16-vuotias Albin Muzaci kuvaili.

– Olo oli todella rento ja hyvä, eikä jännittänyt ollenkaan, sillä tämä on aika tuttua. Joukkue oli myös hyvä ja joukkueen sisällä vallitsi rento fiilis. Päivä oli ihan hyvä, mutta aurinko olisi voinut paistaa, 16-vuotias Iiro Mendolin Piispanlähteen koulun joukkueesta kommentoi.

Teksti ja kuvat: Ilona Pesonen & Saara Karonen