
Kaarinassa ja Paraisilla järjestetään pitkästä aikaa kesäteatterit normaalisti. Kaarina-lehti kysyi, miltä tuleva teatterikesä näyttää, ja selville kävi, että kaikki haluavat antaa iloa ja hymyä koronan kurittamille katsojille. Paraisten teatteri vastasi kysymyksiin tietenkin ruotsiksi.
Köyhyyden keskelläkin voi luottaa toisiin ja iloita
Lions Club Piikkiön koordinoima Sipilänmäen kesäteatteri esittää tänä kesänä Matti Kuikkaniemen käsikirjoittaman ja teatterin käsissä muotoillun musiikillisen ilottelun Mistä rakkaus alkaa? Mukana lavalla Marjo-juhlavieraan roolissa on myös tuttu kasvo televisiosta.
Miksi valitsitte juuri tämän näytelmän?
Pitkän korona-ajan jälkeen halusimme tarjoilla katsojillemme ennen kaikkea viihdettä, positiivisuutta ja iloa. Sipilänmäellä on maine musiikkipainotteisen teatterin vankkumattomana kannattajana, ja tänäkään kesänä emme tule yleisöämme pettämään.
Näytelmä on elämänmakuinen kertomus vanhasta puutaloyhtiöstä, asukkaineen ja elämänkohtaloineen. Lauluvoimaa löytyy lavalta, onhan meillä mukana tämän kevään Voice of Finland -kilpailun finalisti Roosa-Maria Leppänen!
Mikä tarinassa puhuttaa ihmisiä juuri nyt?
Yhteisöllisyys, yhteisön voima ja toisista välittäminen. Globaalin pandemian, sotien ja köyhyydenkin keskellä voi luottaa itselle tärkeisiin ihmisiin.
Kuinka monta näyttelijää on mukana?
11. Ikähaarukkaa jos pitää arvioida, niin mennään vajaa kolmekymppisistä yli kuusikymppisiin.
Mikä on ollut vaikeinta näytelmänteossa?
Saada koko tuotantoryhmä kerralla paikalle. Flunssat, koronat ja työkiireet ovat rajoittaneet yhteistä harjoitteluaikaa, mutta niinhän näissä harrastajapiireissä aina tuntuu olevan.
Hauskin tai koskettavin repliikki?
Näytelmässä on Rolle Ekroosin näyttelemä Martti, elämän kolhima kulkuri, joka perii asunnon rähjäisestä puutalokorttelista. Martin yksi repliikki menee näin: ”Sepä se, mutta ei tunnu missään, vaikka tippuis perseelleen kun on niin lyhyet jalat!”
Milloin teillä on ollut ensimmäinen kesäteatterinäytelmä?
Sipilänmäellä on ensimmäinen näytelmä vedetty 1980.
Sipilänmäen kesäteatteri: Mistä rakkaus alkaa?
- Esityskausi: 5.6.–3.7
- Esityspaikka: Sipilänmäki, Piikkiö
- Ohjaus ja koreografiat: Laura Hurme
- Rooleissa: Rolle Ekroos, Sari Virtanen, Roosa-Maria Leppänen, Sami Granö, Jorma Ketola, Marjut Ruusumo, Minna Suomi, Mikko Rosendahl, Kari Rantanen, Sari Koskela, Valpuri Seikkula
Shakespearen surullisesta tarinasta tuli paraislainen hulluttelunäytelmä
- Paraislainen Teaterboulage esittää tänä kesänä Rogerin ja Julian, joka on teatterin oma versio William Shakespearen Romeasta ja Juliasta. Näytelmä on ruotsinkielinen, ja sen on käsikirjoittanut Samuel Karlsson.Miksi valitsitte juuri tämän näytelmän?
Föreställningen gjorde succé ifjol och på grund av pandemin var det många som aldrig fick en chans att se föreställningen. Utöver det har vi ännu några ess i ärmen. Vi får se samma pjäs, men det är en ny föreställning.
Mikä tässä näytelmässä puhuttaa ihmisiä juuri nyt?
Vi erbjuder på en välkänd historia med lagom lokal förankring. Tragedin har förvandlats till komedi med knorr.
Kuinka monta näyttelijää on mukana?
Vårt gycklarsällskap består av åtta skådespelare och en musiker, i åldrarna 17–46.
Mikä on ollut vaikeinta näytelmänteossa?
Att manuset är skrivet på rim kan vara både en utmaning och ett stöd i skådespelarnas repetitionsarbete.
Hauskin tai koskettavin repliikki näytelmässä?
Herr Karlsson: “Min kära dotter, säg vad gör du här? – Mitt i natten? Jag trodde att en hund höll på och dö här i rabatten.“
Milloin teillä on ollut ensimmäinen kesäteatterinäytelmä?
Föreningen grundades år 1997, så vi firar 25 år i år. Den sommaren spelade vi också på Pargas Hembygdsmuseum och föreställningen var Panik i Rölleby.
Teaterboulage: Roger & Julia
- Spelsäsong: Premiär 28.6.–17.7
- Spelplats: Pargas Hembygdsmuseum
- Regi: Samuel Karlsson
- I rollerna: Oliver Helenius, Daniel Kavander, Desirée Kavander, Frida Lassus, Emilia Lindström, Andreas Rantala, Tobias Reuter, Lisa Taulio, Ellen Westberg
Tuhkimo sai pilkettä silmäkulmaan
Loppukesällä Piikkiön Tammipartio esittää uuden, Mari Sipilän käsikirjoittaman version tutusta lastentarinasta, Tuhkimosta.
Miksi valitsitte juuri tämän näytelmän?
Idea tähän näytelmään lähti käsikirjoittajaltamme.
”Ajatuksissa oli tehdä uusiksi jokin vanha tuttu tarina. Tuhkimo on ajaton satu, jonka lähes kaikki tuntevat, ja ajattelin, että se olisi hauska päivittää nykypäivään ja tuoda siihen vähän lisää kerroksia. Koska tarina on aika yksinkertainen, loin siihen vähän erilaista jännitettä ja toin mukaan ystävyysteeman vahvemmin. Huumoria ja pilkettä löytyy paljon, sillä ilman niitä ei ole Tammipartion lastenteatteria. Hauskaa ja jännää pitää olla”, toteaa Mari Sipilä.
Mikä tarinassa puhuttaa ihmisiä juuri nyt?
Ystävyyden teema ja se, että asioista ei tarvitse selvitä yksin, sillä ystävät auttavat ja tukevat. Heidän avullaan voimme löytää myös oman sisäisen rohkeutemme ja uskallamme tavoitella omia haaveitamme.
Kuinka monta näyttelijää on mukana?
Meillä on tänä kesänä suuri työryhmä, johon kuuluu 19 eri-ikäistä näyttelijää. Nuorin näyttelijämme on 10-vuotias ja varttunein 63-vuotias. Tänä kesänä nähdään lavalla vanhojen konkareiden lisäksi myös paljon uusia ensikertalaisia.
Mikä on ollut vaikeinta näytelmänteossa?
Näin ison työryhmän aikataulujen yhteensovittaminen. Kesäaika, työt ja lomat tuovat omat haasteensa, ja aikataulut menevät helposti ristiin toisten kanssa. Onneksi meillä on kuitenkin erittäin sitoutunut ja joustava työryhmä, joten aikataulut on saatu sovitettua koko kesälle ja kaikki ovat innokkaasti mukana.
Hauskin tai koskettavin kohtaus?
Hauskimpia ja vauhdikkaimpia hetkiä on Hiirien veivaus -tanssi, jonka avulla hiiret yrittävät piristää Tuhkimoa, sekä kengänsovitus -kohtaus, josta ei vauhtia puutu.
Milloin teillä oli ensimmäinen kesäteatterinäytelmä?
1995.
Tammipartio: Tuhkimo – Ystävyys voittaa
- Esityskausi: 14.8.–28.8.
- Esityspaikka: Sipilänmäki, Piikkiö
- Ohjaus: Riitta Lindroos
- Koreografia: Jessi Helinä Rousku
- Pääroolissa: Ella Haapakoski