1 200 pyöräilijää päivässä: Arkena pyöräillään enemmän kuin lomilla, paljastaa Piispanristin pyöräilylaskuri

0
Juhani Pentuselle pyöräily on hyötyliikuntaa. Pyörälaskuri sijaitsee 110-tien varrella hieman Piispanristin Prismalta Turkuun päin.

Kauppa-asioilla Piispanristillä käynyt Juhani Pentunen pyöräilee kohti kotiaan Skanssiin. Laskurin mukaan ennen puoltapäivää liikkeellä oleva Pentunen on päivän 357. pyöräilijä.

Ely-keskus asensi Piispanristille 110-tien varteen pyöräilylaskurin kaksi vuotta sitten. Laskuri antaa tietoa paitsi pyöräilijöiden määristä, myös siitä, milloin pyöräilijöitä on eniten liikkeellä. Työ- ja koulumatkapyöräilijät muodostavat merkittävän osan koko pyöräliikenteen määrästä.

– Jalankulku- ja pyöräilyväylien kunnossapidossa on tärkeää, että juuri työmatkaliikenteen huippuaikoina pystytään tarjoamaan laatua hoidon osalta. Hoidossa ja ylläpidossa priorisoidaan väyliä, joilla on paljon liikennettä, Elyn tiedotteessa kerrotaan.

Sade verottaa kesällä


Laskurin mukaan 110-tien vartta pyöräilee kesäisin keskimäärin 1 200 ihmistä päivässä. Arkisin pyöräilijöitä on hieman enemmän ja viikonloppuisin vähemmän. Vuonna 2021 pyörälaskuri rekisteröi kaikkiaan lähes 250 000 pyöräilijää.

Talvisin laskurin ohi polkee keskimäärin 200 pyöräilijää päivässä, mutta vilkkaimpina päivinä määrä yltää jopa 300 pyöräilijään, mikä on Turun seudulla korkea lukema talviaikana. Vertailuna voidaan todeta, että Raisiossa olevan kiinteän laskurin mukaan Raisiontien varrella pyöräilee kesäisin noin 600 ja talvisin noin 100 pyöräilijää päivässä.

Vuodenajan lisäksi myös sää vaikuttaa pyörämääriin. Sateella pyöräilijöitä on liikkeellä vähemmän, mutta talvisin sateen vaikutus ei ole niin suuri kuin kesällä.

– Ehkäpä talvisin pyöräilevät ovat niitä, joiden pyöräilyyn sää ei niin paljoa vaikuta. Keväällä ja kesällä sen sijaan sade vähensi selkeästi pyöräilijämääriä, kun taas lämmin sää lisäsi pyöräilymääriä.

Skanssissa asuva Juhani Pentunen kertoo pyöräilevänsä Piispanristille keskimäärin viitenä päivänä viikossa.

– Moni ihmettelee, miksi pyöräilen tänne kauppaan, kun minulla on kauppa vieressä, mutta pyöräily on minulle hyötyliikuntaa. Näin loma-aikana näkee, että pyöräilijöitä on selvästi vähemmän liikkeellä.

Pentunen kehuu Kaarinan ja Turun välillä kulkevaa kevyen liikenteen väylää hyvin hoidetuksi. Samaa pyörätietä pääsee fillaroimaan Turun keskustaan asti.