Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL aikaisti alkuviikolla suositustaan siitä, milloin kunnissa on syytä lähteä antamaan neljänsiä koronarokoteannoksia. Mikähän tilanne on Kaarinassa, voiko neljänsien annosten rokotusaikoja jo lähteä varaamaan?
Avosairaanhoidon ylilääkäri Eevi Heliö tarkentaa, että itse asiassa neljänsiä rokotuksia on Kaarinassa jo annettu esimerkiksi yli 80-vuotiaille ja viidensiäkin rokotteita voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille. Nyt tarkoitus on laajentaa rokotusohjelmaa muillekin.
– Totta kai Kaarinassa pyritään järjestämään laajennetut rokotukset niin pian kuin mahdollista, mutta meillä on jo valmiiksi hoitajapulaa. Rokottajia on kuitenkin ryhdytty rekrytoimaan ja tiloja järjestelemään.
Tiistaina puolenpäivän aikaan tarkat yksityiskohdat olivat vielä auki. Kaupungin on kuitenkin tarkoitus rokottaa eri ikäryhmiä portaittain THL:n antaman suositusjärjestyksen mukaisesti. Ensimmäisenä vuorossa ovat yli 70-vuotiaat ja riskiryhmäläiset.
– Kaarinan terveyskeskuksen verkkosivuja on hyvä seurata, milloin omalle ikäryhmälle vapautuu aikoja. Heti kun vain saamme ajanvarauskirjat, rokottajat ja rokotuspaikat, päivitämme tiedot verkkoon, eli puhelimella ei kannata erikseen soittaa, Heliö toteaa.
THL suosittelee neljättä rokotusta kaikille yli 60-vuotiaille, mutta annoksen voivat ottaa nuoremmatkin riskiryhmiin kuuluvat.
– Mitään varsinaista kiirettä hyvävointisella ei ole, Heliö painottaa.
Kaarina on antanut koronarokotuksia pitkin kesää sitä mukaa, kun haluajia on ollut. Vielä tiistaina vapaita rokotusaikoja oli ensi viikolle jäljellä, mutta tilanne voi muuttua nopeasti nyt, kun neljänteen rokotukseen oikeutettuja muutettiin.
Neljäs rokoteannos voidaan pääsääntöisesti antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut kolme kuukautta tai sairastetusta koronasta 4–6 kuukautta.
THL:n uuden linjan taustalla on ECDC:n ja EMA:n suositus, jonka mukaan maiden tulisi pikaisesti alkaa tarjota neljänsiä rokoteannoksia myös kaikille 60–79-vuotiaille sekä vakavan koronataudin riskiryhmille.