Talkoot laitettiin pystyyn, traktoreita vuokrattiin, alue saatiin tasattua ja leiri alkamaan. Leirialue täyttyi 25 isosta leiriläisten teltasta ja ohjaajien kymmenestä teltasta. Keittiöhenkilökunnan logistiikka pelasi koko viikon, ja leiriläiset olivat aktiivisia, innokkaita ja kovia syömään. Leiriä ei keskeyttänyt yksikään, ja säät suosivat.
Kavalton tilan vaijeriliuku lienee tänäkin vuonna ollut suosikki numero yksi. Vesijetillä ajelu taisi olla ainakin yhtä hienoa. Muita vierailijoiden ohjelmanumeroita olivat Piikkiön VPK:n vierailu, Makarlan tallin ratsujen vierailu sekä Jessi Rouskun ohjaama tanssihetki. Leiriolympialaiset, luontopolku, telttakilpailu, vesiliukumäki, leirikaste, leikit, uinti, saunassa käynti, köydenveto, puujalkakävely, valokuvasuunnistus, lipunnosto ja -lasku, leiridisko, leiripaitojen teko ja puhdetyöt täyttivät leiriläisten päivät. Myös uimaan päästiin joka päivä, eikä viimevuotisesta sinilevästä ollut tietoakaan.
Ohjaajien jatkumokin taattiin, sillä saunakasteessa tuleviksi apuohjaajakokelaiksi vihittiin peräti 22 viimeistä kertaa leiriläisenä olevaa. 100-vuotisjuhlavuonna seuran historian 74. leiri saatiin hienosti päätökseen.
Maaottelumenestystä
Suomi voitti alle 20-vuotiaiden pohjoismaisessa yleisurheilumaaottelussa Malmössä naisten maaottelun, mutta Suomen miesten joukkue sai tyytyä kolmanteen tilaan Ruotsin ja Norjan jälkeen.
Piikkiön Kehityksen heittäjä Juho Suominen onnistui toisessa maaottelussaan. Oma ennätys 53.93 tuli kiekonheitossa, ja sijoituksena oli neljäs. Tällä kaudella Juhoa odottavat vielä oman ikäluokan SM-kisat.
Mico Ekman korjaili omaa ja seuran ennätystään M19-kuulantyönnössä. Vehmaalla syntyi ennätys 15.65 ja muutaman päivän päästä piirimestaruus tuli Laitilassa tuloksella 15.61.
Teksti:Pirjo Ailanto