Kaarina sai valtionavustusta kuntoportaiden ja jalkapallokentän rakentamiseen

0
Kallenraitilta nousee oikopolku Hovirinnan kuntoradalle. Kuntoportaat on tarkoitus rakentaa tähän rinteeseen.

Aluehallintovirastot tekivät kesäkuun lopussa päätökset liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksista vuodelle 2022.

Kaarinan kaupungille myönnettiin 153 000 euron avustus uuden hiekkatekonurmikentän rakentamiseen. Kaarinan saama avustuspotti on Varsinais-Suomeen myönnetyistä liikuntapaikka-avustuksista suurin.

Uusi kenttä on tulossa Hovirinnan uuden koulun läheisyyteen ja sen rakentaminen on teknisen johtajan Jyrki Haapasaaren mukaan jo käynnissä. Rakennuspaikka on nykyisin nurmialue, johon on tuotu jalkapallomaalit.

– Rakentaminen on käynnistynyt nykyisen nurmen ja pintamullan kuorinnalla. Mikäli juuri kilpailutettujen nurmimaton, aitojen ja valaisten hankinnat onnistuvat suunnitellusti, kokonaisuus valmistuu syksyn aikana, Haapasaari kertoo.

Porrasurakka alkaa loppuvuodesta


Kaarinan kaupunki sai myös vajaan 45 000 euron valtionavustuksen Hovirinnan kuntoportaiden toteuttamiseen. Tämä avustus myönnettiin luonnon virkistyskäyttöön kohdennetusta avustuspotista.

Kuntoportaat on tarkoitus rakentaa kallioiseen rinteeseen, jossa on jo ennestään oikopolku Kallenraitilta Hovirinnan kuntoradalle. Kuntoportaiden rakentamisen lisäksi kuntorataa on tarkoitus parantaa ja sen yhteyteen on tulossa uusia kuntoilulaitteita.

– Kuntoportaiden paikalta on jo puustoa kaadettu ja suunnittelutyö on loppusuoralla. Varsinaiseen portaiden rakentamistyöhön ehdittäneen vielä loppuvuoden aikana, Haapasaari kertoo.

Kaikkiaan Varsinais-Suomessa rahoitusta sai kahdeksan liikuntapaikkarakentamisen hanketta ja kolme luonnon virkistyskäyttöön suunnattua hanketta. Liikuntapaikkarakentamiseen myönnettiin yhteensä 639 589 euroa ja luonnon virkistyskäyttöön 122 010 euroa.

Kaarina on hakenut valtionavustusta myös uimahallin peruskorjaukseen, mutta koska hanke ei ole edennyt alkuperäisen aikataulun mukaisesti, kohde jäi avustuslistalta pois.

Viime syksynä budjettikäsittelyn yhteydessä tehtiin periaatepäätös uuden uimahallin rakentamisesta Kaarinaan seuraavan 10 vuoden aikana. Suunnitelmana on ollut myös tiedustella naapurikuntien halukkuutta lähteä mukaan uimahallikimppaan.

– Ehkä ensi syksyn talousarvioprosessissa tehdään joitain vähän pidemmälle meneviä linjauksia kaarinalaisten tulevista uintimahdollisuuksista. Nykyisen hallin teknisen käytettävyyden ja ylläpidettävyyden näkökulmasta linjauksilla ei ole tulenpalava kiire, Haapasaari kommentoi uimahallisuunnitelmia.