Kaarinalaiset innostuivat hävikkiruuasta verkossa – Katso hävikkivanukkaan resepti

0
Leipävanukkaan voi syödä sekä lämpimänä että kylmänä.

Hävikkiruokaa ja -tuotteita verkossa myyvän Matsmart kertoo, että kaarinalaisasiakkaat pelastivat viime vuonna Matsmartin avulla yhteensä 32 000 kiloa ruokaa ja kuluttajatuotteita hävikiltä.

Kaarina pääsi Suomen kunnista yhdeksännelle sijalle. Esimerkiksi Turussa ostettiin hävikkituotteita Matsmartilta puolet vähemmän kuin Kaarinassa. Eniten hävikkituotteita ostettiin Helsingissä, 225 000 kiloa.

Kasvua Kaarinassa oli 25 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

– Arjessa ruoan pelastaminen on yksi helpoimmista tavoista vaikuttaa ympäristöön ja samalla hyvä keino säästää rahaa. Olemme iloisia, että kaarinalaiset ovat jälleen lisänneet hävikkituotteiden pelastamista viime vuonna, kommentoi Matsmartin maajohtaja Michaela Böckelman.

Matsmartin laskelmien mukaan samalla kaarinalaiset säästivät viime vuonna 27 000 CO2-ekvivalenttikiloa, mikä vastaa 3,3 miljoonaa matkapuhelimen latauskertaa. Hiililaskelmiin on sisällytetty kuljetukset tavarantoimittajilta Matsmartin varastolle.

– Jokainen tilaus hävikkikaupasta on itse asiassa hiilinegatiivinen, sillä vastaavia tuotteita ei ole tarve valmistaa. Hävikkiruoan pelastaminen on hyvä tapa kompensoida perinteisen kaupassakäynnin hiilijalanjälkeä, jatkaa Böckelman.

Matsmart on vuonna 2014 perustettu, Pohjoismaiden suurin hävikkiverkkokauppa. Se myy tuotteita, jotka ovat päätymässä roskakoriin esimerkiksi parasta ennen -päiväyksen umpeen menon, virheellisen pakkauksen, ylituotannon tai sesonkivaihteluiden vuoksi. Tuotteita myydään alennetuin hinnoin Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan.

Valikoima vaihtelee jatkuvasti. Kylmätuotteita tai pakasteita ei ole myynnissä, vaan Matsmart keskittyy esimerkiksi kuivaruokaan, makeisiin ja lastenruokiin. Ostokset toimitetaan kotiovelle tai Postin noutopisteelle.

Tee iltapalaksi hävikkivanukas

Leipävanukas on vanha ja helppo keino hyödyntää kuivuneet leivänkannikat ja pullanpalaset. Lopputulos maistuu hyvältä, joskin leipävanukkaan ulkonäkö voi toisinaan herättää toivomisen varaa.

Leipävanukkaaseen voi käyttää myös tuoretta leipää ja näkkileipää, jos niitä tuntuu jäävän pussien pohjalle. Lisäksi vanukkaaseen voi piilottaa puuronloput ja murentuneet keksit. Lisää terää vanukkaan maku saa puolukoista ja karpaloista.

Jatkossa keittiössä kannattaa pitää aina pientä koria, johon pilkotaan kuivumaan ne leivät ja pullat, joilla on riski päätyä hävikiksi. Kun kori on täynnä, on aika tehdä leipävanukasta.

Ainekset


Loraus ruokaöljyä

Kuivia leivän- ja pullanpaloja sen verran kuin vuokaan mukavasti mahtuu

Kunnon ripaus kardemummaa

Pieni ripaus vaniljasokeria

Rusinoita (noin 1 dl)

Maitoa (myös hiukan vanhaksi mennyt käy)

1 dl sokeria

2 kananmunaa

Ohje


Lorauta uunivuokaan öljyä. Murenna leivän- ja pullanpalat isohkoiksi paloiksi vuokaan. Kaada päälle maitoa niin, että leivänpalat eivät ihan peity, ja sekoita mukaan kardemumma, vaniljasokeri ja rusinat.

Anna liota vähintään puoli tuntia. Myös yön yli voi liottaa. Sekoittele muutaman kerran liotuksen aikana. Mitä pidempään liotat ja mitä paremmin sekoitat, sitä edustuskelpoisemman näköinen leipävanukkaasta tulee.

Vatkaa haarukalla sokeri ja kananmuna ja kaada leipävanukkaan päälle.

Kypsennä 200-asteisessa uunissa uunin yläosassa. Kypsennysaika riippuu leipävanukkaan määrästä. Yleensä 30–40 minuuttia on hyvä aika. Kokeile loppuvaiheessa lusikalla vanukkaan keskeltä, vaikuttaako vanukas jo vanukkaalta eikä leipämaitomössöltä.