Kaarinan R-kioskin kova tulos toi KaaPolle tuhat euroa

0
KaaPon toiminnanjohtaja Harri Laaksonen sekä seuran puheenjohtaja Olli Tuominen ottivat vastaan Kaarinan R-kioskin kauppiaan Arja Koivulan ja Matti Tammen ojentaman lahjoituksen.

Kaarinan R-kioski teki välipalamyynneissä kovaa tulosta ja sai lahjoitettavakseen tuhat euroa.

Valtakunnallisesti R-kioskeille järjestetään Ärrä tekee hyvää paikallisesti -kilpailuja. Kilpailuissa mitataan kolmen kuukauden jaksoissa välipalamyynnin tulosten kasvua. Koko Suomen kioskeista valitaan kymmenen parhaiten myyntiä kasvattanutta myymälää. Palkintona parhaat ärrät pääsevät lahjoittamaan tuhannen euron shekin itse valitsemalleen kohteelle.

Kaarinan R-kioski sijoittui huhti–kesäkuu-kisassa koko Suomen noin 480 myymälän joukossa kolmanneksi.

Lahjoituksen kohteeksi valikoitui KaaPon lasten harrastustoiminta. R-kioskin kauppias Arja Koivulan neljä lasta ovat kaikki mukana KaaPon jalkapalloharrastelussa. Koivula kokee harrastetoiminnan merkitykselliseksi.

KaaPon toiminnanjohtaja Harri Laaksonen kertoo, että lahjoitus käytetään perhe- ja eskarifutikseen, kuten ohjaajamaksuihin ja välinehankintoihin. Lasten ja nuorten innostaminen liikunnan pariin on Laaksosen mielestä hienoa.