
Pelastuslaitos on suorittanut tänä vuonna Kaarinassa 10 eläinpelastustehtävää.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen aluepäällikkö Sebastian Holm kertoo, että eläinpelastuksia tehdään vuoden mittaan suhteellisen tasaisesti. Tapauksia on noin 1–2 kuukaudessa.
Kiireisimmät kuukaudet ovat kesäkuukausina ja keskitalvella. Kesällä tilanteita syntyy, kun luonnonvaraiset eläimet, kuten käärmeet tai linnut päätyvät sisätiloihin. Lemmikkieläimet karkaavat puolestaan ulos ja saattavat kiivetä korkealle puihin ihmisten ulottumattomiin. Talvella tapauksia syntyy, kun eläimet voivat pudota vesistöihin heikkojen jäiden vuoksi tai eläimet jäätyvät jäähän kiinni.
Eläinpelastustehtävät ovat vaihtelevia. Tehtävien haasteellisuus riippuu Holmin mukaan eläinten koosta, sijainnista ja ympäristöstä.
Eläinpelastustehtäviä vaikeuttaa eläimen arvaamaton luonne, johon on vaikea varautua etukäteen.
Onko eläimellä hätä vai ei?
Lain mukaisesti sairasta, vahingoittunutta tai avuttomassa tilassa olevaa eläintä on pyrittävä auttamaan. Ihmiset soittavatkin herkästi apua, mutta joskus jopa liiankin herkästi.
Kesällä yleisimpiä tapauksia ovat kissa puussa tai sisätiloihin eksynyt luonnonvarainen lintu. Jos vastaan tulee kissa puussa tai lintu sisällä -tilanne, pitääkö soittaa hätänumeroon?
Sebastian Holm kertoo, että kissa puussa ei ole vielä syy soittaa pelastuslaitokselle. Kissa, joka on ollut puussa kauemmin kuin päivän tai pari, on jo puolestaan soiton paikka.
Lintu sisällä ei myöskään useimmiten vaadi pelastuslaitoksen panosta.
– Usein riittää, kun vetää verhot ikkunoiden eteen ja avaa ulko-oven, Holm neuvoo.
Osa tapauksista, joihin pelastuslaitokselta ollaan saavuttu, on päättynyt jo, kun apu saapuu vasta paikalle. Esimerkiksi kissa on tullut itse alas puusta tai luonnonvarainen lintu on löytänyt reitin takaisin ulos.
Varautuminen ja varustelut
Jokaisesta paloautosta löytyy Sebastian Holmin mukaan muutamia erikokoisia haaveja, joilla voi napata eläimen kiinni. Eläimen voi haavilla myös esimerkiksi kauhaista turvaan vedenvarasta.
Jotkin paloautoista on varusteltu käärmepihdeillä, joilla ulottaa pitkälle. Käärmepihdeillä, kuten nimestäkin voi päätellä, pystyy turvallisen etäisyyden päästä tarttumaan käärmeeseen ja siirtämään esimerkiksi sisätiloista takaisin luontoon.
Kaarinaa lähimpänä Marttilasta löytyy sopimuspalokunta, jossa ollaan erikoistuttu eläinpelastukseen. Eläinpelastukseen erikoistuneista yksiköistä löytyy lisävälineitä sekä henkilökuntaa, joka osaa käyttää näitä välineitä.