Piikkiössä paloi 10 kuutiota risuja

0

Piikkiön keskustassa asuvat havahtuivat maanantain ja tiistain välisenä yönä voimakkaaseen savuun. Makarlantien varressa, noin puoli kilometriä Piikkiön keskustasta, oli tulipalo.

Pelastuslaitoksen mukaan palossa paloi noin 10 kuutiota risuja ja muuta puutavaraa. Hälytys oli tullut puolenyön jälkeen, ja sammutustyöt kestivät aamukolmeen. Henkilöille ei aiheutunut vaaraa.

Facebookissa Piikkiön ilmoitustaulu -ryhmässä kerrottiin, että savua oli niin runsaasti, että eteen ei nähnyt, eivätkä kaikki asukkaat uskaltaneet mennä nukkumaan. Paikan päällä oli vaikuttanut siltä, että koko metsä oli tulessa.