Kirjeistä selvisi muun muassa, että Lilja-äiti oli mennyt 18-vuotiaana lottana kihloihin erään sotamiehen kanssa.
Hän oli pitänyt kirjeet salassa koko elämänsä ajan, mutta halunnut, että ne tulevat joskus löydetyksi.
– Arkussa oli kaikkiaan 240 kirjettä. Toinen pinoista oli sidottu silkkinauhalla ja toinen paperinarulla. Kirjeet oli niin siistissä pinossa, että varmasti äiti oli halunnut ne tarkoituksella säästää, nuorempi tytär Maija Finneman uskoo.
Kirjeitä sotamiehille
Kirjelöydöstä syntyi Kenttäpostia Liljalle -niminen kirja. Se on paitsi kertomus Littoisissa asuneen Lilja Tuomisen elämästä, myös kuvaus evakkomatkasta ja sota-ajasta. Kristiina Hellstén huomauttaa, että aihe on valitettavan ajankohtainen.
– Helmikuussa kirjoitin kirjaa ja kuuntelin samalla uutisia Venäjän aloittamasta sodasta Ukrainassa. Ymmärsin, että Ukrainan sotaa pakenevat ihmiset joutuvat kokemaan ihan samanlaisia asioita kuin minun äitini koki aikoinaan: ”Myö tultiin Lietoon, ei ollut astioita ei mittään”, mummo kirjoittaa kirjeessään.
Lilja oli talvisodan syttyessä 13-vuotias. Uudeltakirkolta lähtöisin oleva tyttö lähti tätinsä mukana evakkoon Nurmijärvelle.
Välirauhan aikana perhe pääsi palaamaan takaisin kotiin Karjalaan ja Lilja meni töihin Halilan parantolan pesulaan, jossa hän työskenteli jatkosodan syttyessä.
– Äitimme kertoi meille joskus ilmahyökkäyksistä. Hyökkäyksen alkaessa pesulan työntekijät juoksivat auttamaan potilaiden siirtämisessä. Jälkeenpäin äitini sanoi, ettei hän koskaan pelännyt itsensä puolesta, vaan ainoastaan potilaiden, Maija-tytär muistelee.
18 vuotta täytettyään, keväällä 1944, Lilja osallistui Lottakurssille. Hänen piti palata takaisin Halilaan, mutta venäläisten suurhyökkäyksen takia koko kenttäsairaala Kannaksella jouduttiin tyhjentämään. Työt jatkuivat Joutsenossa Rauhan ja Tiurunimen parantolassa.
Kirjeiden joukossa on kotiväen lähettämiä kirjeitä, mutta myös kirjeitä sotamiehiltä, joihin Lilja tutustui parantolassa. Eniten kirjeitä oli Nestorilta , jonka kanssa Lilja päätyi kihloihinkin.
– Kirjeissä äidistä välittyi ystävällinen ja eloisa kuva. Sotamiehet kuvailivat, että äiti on ihana, iloinen ja hänellä on kaunis hymy ja hyvä lauluääni, Finneman kuvailee.
– Kirjeitä lukiessani olin vähän katkera. Minulle pidettiin kovaa kuria, mutta äiti itse on mennyt kihloihin 18-vuotiaana. Yhdessä kirjeessään pappa murehtii, että äiti käy liikaa tansseissa, Kristiina Hellstén nauraa.
Kenttäpostin merkitys
Naisilla oli iso urakka järjestellä kirjeet ensin aikajanalle ja sitten lähettäjän mukaan. Tyttäristä Maija naputti käsinkirjoitetut kirjeet puhtaaksi koneelle ja Kristiina hahmotteli kirjan käsikirjoituksen. Hänellä on aiempaa kokemusta oppikirjojen kirjoittamisesta, ja tutkijan ote näkyy kirjassa tietoiskuina esimerkiksi kenttäpostin toiminnasta.
Sodan aikana kenttäpostilla oli valtava merkitys sekä rintaman että kotiväen mielialojen ylläpitäjänä.
– Jos nykyisin valitetaan, että posti ei kulje, niin silloin postin kulkeminen katsottiin niin tärkeäksi, että se vietiin mihin olosuhteisiin vaan. Kirjeitä sensuroitiin ja niistä seurattiin ihmisten mielialoja. Lotille myös opastettiin, millä tavalla sotapojille täytyy kirjoittaa, Hellstén kertoo.
Kirja ei kerro pelkästään Liljan vaan kokonaisen perheen tarinan siitä, millaista oli rakentaa elämä uudelleen vieraalle paikkakunnalle.
Kirjasta voi löytää yhtymäkohtia Liedon Vanhalinnassa parhaillaan esitettävään, Turun Ylioppilasteatterin Ikävän maa -näytelmään, jossa seurataan evakkoperheen matkaa Karjalasta kohti Lietoa.
Perutaan kihlat
Liljan romanssi Nestorin kanssa päättyi sodan loputtua. Viimeisestä Nestorin lähettämästä kirjeestä voi päätellä, että Lilja tuli katumapäälle kihlauksen suhteen. Ehkä osasyynä suhteen loppumiselle olivat myös Amalia- äidin varoitukset.
”Säilytä vaan itsesi puhtaana sanokoon mitä vain ja jos ei kelpaa niin olkoon sitten koko mies. — Miehet ovat miehiä, eikä siinä ole liioin naisella sananvaltaa, vaikka sittenhän se onkin eri asia kun on kerta naimisiin menty.”
Sodan jälkeen Lilja palasi perheensä luokse Lietoon. Pesulassa työskennellessä hänen kätensä oli jäänyt puristuksiin mankeliin, mistä jäi pysyvä vamma.
Kätensä takia Liljasta ei ollut maataloustöihin, joten hän pestautui turkulaiseen Vuolan perheeseen lastenhoitajaksi. Vähäväkisten talolla tansseissa käydessään hän tapasi Littoisista kotoisin olevan Niilon . Pariskunta sai kolme lasta: Kristiinan, Maijan ja Kallen.
Jos Lilja ja Niilo olisivat vielä elossa, heinäkuussa juhlittaisiin heidän 70-vuotishääpäiväänsä.
Lilja ja Niilo asuivat koko elämänsä Littoisissa, aluksi Tehtaanmäellä Hotelli-nimisessä rakennuksessa. Lilja pääsi töihin tehtaan päiväkotiin ja Nipa työskenteli tehtaan palveluksessa 47 vuotta.
Heidät muistetaan myös aktiivisina vapaaehtoistyöntekijöinä. Lilja toimi Littoisten kirkon vapaaehtoisena suntiona yli 20 vuotta ja Nipa polki urkuja. Lilja veti myös Kaarinan SPR:n vanhusten kerhoa Littoisissa. Kerhoa varten hän käsikirjoitti evakkoaiheisen näytelmän Karjalasta lähdettiin Turun puolelle tultiin, johon hän purki omaa tarinaansa.
Kirjaa on myytävänä Kansallisessa kirjakaupassa sekä Liedon Vanhalinnan kahviossa. Ikävän maa -näytelmää esitetään 2.8. asti.
