Lounais-Suomen murteella sanaileva Laaksonen on vastavalmistunut Tuorlan maaseutuopistosta luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Opiskelut innoittivat kirjoittamaan uuden kirjan, joka julkaistaan 15. syyskuuta.
Laaksosen uusi teos Luonnos on tietokaunoluontokirja, joka on poikkeuksellisesti kirjoitettu yleiskielellä.
Laaksoselle mieluisin kieli on lounaissuomalainen murre, jolla hän on kirjoittanut suurimman osan teoksistaan.
Ihmisiä kiehtoo Laaksosen tapa puhua ja hän on usein kuullut pyynnön: sano jotain. Siinä hetkessä kissa vie kielen ja Laaksonen vastaa: kysy jotain. Tällöin ollaan tilanteessa, missä toinen ei keksi sanottavaa eikä toinen kysyttävää.
Nyt ihmisiä vuorostaan kiehtoo kuulla Laaksosen puhuvan yleiskieleltä, kun hän on julkaisemassa tietokaunoluontokirjansakin yleiskielellä. Kirjoittaminen ja kuuntelu sujuvat, mutta puhuminen vaatii alkuun totuttelua.
Luonnos -kirjan lisäksi Laaksonen haaveilee hyödyntävänsä tutkintoa yritystoiminnan muodossa. Hän kokee kierrätyksen ja lajittelun erityisen kiinnostaviksi. Hänelle esimerkiksi luennointi tai esitelmien pito voisi olla yksi tapa yhdistää vanhaa ja uutta osaamistaan.
Osa luontoa
Pandemia iski tapahtuma-alaan kovin ja työt tyssäsivät. Kirjailijassa heräsi halu kehittää itseään ja tehdä muutakin kuin huokailla kotona.
Tuorlaan opiskelemaan Laaksosen houkutteli kuvankaunis miljöö.
Laaksosen isä on myös aikanaan kertonut hohdokkaista opiskeluajoistaan Liviassa, josta isä valmistui maatalouskerhoneuvojaksi. Myös kirjailijan sisarpuoli on Livian kasvatti ympäristönhoitajan tutkinnollaan.
Laaksonen kuvailee luontosuhdettaan itsestään erottamattomaksi.
– Pienestä saakka olen mennyt luontoon. Niittynätkelmän majassa, niityn kasvustoon kaivautuneena, olo oli kuin kanilla kolossaan, naurahtaa Laaksonen.
Laaksosen isällä on myös sienineuvojan pätevyys, joten Laaksosen lapsuudessa käytiin paljon sienestämässä.
Jo ennestään vahva suhde luontoon syveni entisestään opiskeluista ammennetun ymmärryksen myötä.
Maailmantilanteiden koetellessa on lohduttavaa muistaa olevansa osa luontoa ja sen monimuotoisia systeemejä.
– Täällä minä menen ihan muurahaisen veljenä, Laaksonen sanoo hymyssä suin.
Hienoa olla huono
– Minä ja kolme muuta teiniä asuimme Livian asuntolassa solukämpässä, Laaksonen vitsailee. Hän asui opiskeluarkena asuntolassa ja muulloin kotikotona Raumalla.
Laaksonen muistelee ensimmäistä kohtaamistaan kämppäkaverinsa kanssa. Aloitettiin esittäytymällä ja nimensä sanottuaan kämppäkaveri totesi, että minä tiedän sinut. Laaksonen arveli, että ehkä kämppiksen äiti on lukenut hänen teoksiaan. Kyse oli kuitenkin kämppiksen papasta, joka on Laaksosen hyvä ystävä. Tilanne nauratti Laaksosta.
Liviassa Laaksonen oli yksi opiskelijoista, kuten oli toivonutkin.
– Julkisessa työssä pitää aina näyttää parastaan ja olla edukseen, opiskelijana sain mokailla ja olla huono, Laaksonen kertoo.
Esimerkiksi suunnistus ja ryhmätyöt aiheuttivat hänelle päänvaivaa, sillä hänellä ei ole alkuunkaan suuntavaistoa ja töitä hän on tottunut tekemään itsenäisesti.
Kohta tapahtuu jotain ihanaa
Kaarina oli Laaksoselle tuttu paikka jo ennen Tuorlassa opiskelua. Hänen kummitätinsä ja -setänsä ovat nimittäin kaarinalaisia.
Noin 16 kertaa muuttaneena, Laaksonen kokee, että aina Veitenmäellä asuneiden tädin ja sedän koti on ainoa pysyvä paikka hänen elämässään.
Uudestakaupungista, missä Laaksonen varttui, on matkaa Veitenmäelle. Matkan loppusuoralla hän bongasi aina Kaarinan vesitornin, joka oli merkki siitä, että kohta tapahtuu jotain ihanaa, eli saavutaan kummeille kylään. Mukava tuntemus herää edelleen Laaksosen nähdessä vesitornin.
Murrekirjailijan lempisana
Mikä on lempikasvisi, Heli Laaksonen? Luhtalemmikki. Sininen sävy saa polvet pehmeiksi ja varhaiset muistot lapsena kerätyistä kesäkimpuista sisältävät luhtalemmikkejä. Mikä on sinulle mieluisin murresana? Mittä-sana. Sitä voi käyttää monissa tilanteissa ja on päivittäisessä käytössä. Puhelun voi lopettaa: ”ei mittä”.
Mikä on mieleesi painunut luontokokemus? Pienenä käytiin paljon sieniretkillä. Kun alkoi väsyttää, vanhemmat nostivat minut istumaan siirtolohkareelle, jonka päältä oli mukavaa tarkkailla ympäristöä.
