Viisi puhdistusvinkkiä mustikkasormille

0
Mustikan väri tarttuu sormiin ja kynsinauhoihin niin tiukasti, että tavallinen saippuapesu ei yleensä riitä.

Metsä pulloillaan mustikoita houkuttelee marjastajat poimimaan luonnonantimia. Kädet kuitenkin tahrautuvat mustikoista helposti, ja mustikkasormia on hankala saada puhtaaksi.

Kosmetologi, kynsiteknikko ja yrittäjä Marika Hagström kaarinalaisesta Hoitola Ruususta kertoi Kaarina-lehdelle viisi vinkkiä mustikan tahraamiin käsiin.

Moni vinkeistä perustuu sitruunaan. Sen hedelmähapot puhdistavat Hagströmin mukaan mustikan värjäämiä käsiä hellästi ja samalla ihoa elvyttäen.

Pesujen jälkeen on hyvä muistaa helliä käsien ihoa kosteuttavalla ja ravitsevalla käsivoiteella, jotta iho ei kuivu.

1. Halkaise sitruuna puoliksi ja hiero sormiin. Lopuksi huuhtele kädet vedellä.

 

2. Kaupassa myytävä sitruunamehutiiviste (pieni keltainen pullo) toimii samoin. Pirskota mehua sormenpäille, hiero ja uusi käsittely, kunnes iho puhdas. Lopuksi vesihuuhtelu.

 

3. Myös limen hedelmähapot puhdistavat mustikan värjäämän ihon. Limeä voi käyttää samoin kuin sitruunaa.

 

4. Yhtenä vaihtoehtona on rypsiöljy-sokeriseos. Se kuorii hellävaraisesti ihon pintaa ja puhdistaa värjäymät. Lopuksi käsien pesu saippualla.

 

5. Mustikoita peratessa ohuet, napakasti käsiin istuvat muovihanskat suojaavat hyvin ihoa värjäytymiseltä.