
– Kaarina on poliisin silmin varsin rauhallinen kunta. Monissa muissa kunnissa on asukaslukuun suhteutettuna enemmän ja vakavampia rikoksia, miettii rikosylikomisario Jari Riiali Lounais-Suomen poliisista.
Tämän vuoden keväällä, tammi–toukokuun aikana, Kaarinassa tehtiin 348 omaisuusrikosta ja 82 henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta. Määrät ovat Kaarinan kokoisessa kaupungissa normaalit.
Toisaalta joukossa on yksi murhaksi, tapoksi tai surmaksi luokiteltu rikos. Mitä Kaarinassa on keväällä oikein tapahtunut?
– Kaarinassa kirjattiin huhtikuussa tapon yritys, mutta myöhemmin tutkinnassa osoittautui, että rikosta ei ole tapahtunut. Rikosepäily kuitenkin jää kummittelemaan tilastoihin, selittää Riiali.
– Näitä on joka rikosnimikkeissä paljon. Yleisin rikostutkinnan päätöshän on se, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.
Toisin sanoen poliisin rikostilastoissa eivät näy niinkään tehdyt rikokset vaan rikosepäilyt.
Rikokset on tilastoitu Kaarinaan teon tapahtumapaikan mukaan, ei esimerkiksi sen mukaan, ovatko epäillyt tai uhrit kaarinalaisia.
”Selviämme kohtuullisesti”
Kiireellisessä hälytystehtävässä poliisi ehtii Kaarinaan 10,8 minuutissa, mikä on muutaman minuutin vähemmän kuin esimerkiksi Turussa tai Raisiossa. Tilanne on hyvä. Lounais-Suomessa moni muu joutuu odottelemaan paljon kauemmin. Huonoin tilanne on Kustavissa, jonne poliisi ajaa kiireisessäkin tehtävässä lähes tunnin paikalle. Toiseksi eniten odotetaan Oripäässä.
Tilastoista näkyy, että ensimmäinen koronavuosi, vuosi 2020, heitti Kaarinan rikostilastoihin piikin ylöspäin. Kyse ei ollut niinkään korona-ajan ahdistuksen purkautumisesta rikoksiin vaan siitä, että Vastaamon tietomurron paljastuminen teki piikin rikosten määrään koko Suomessa.
Vuonna 2021 rikosten kokonaismäärä taas näyttäisi merkittävästi laskeneen edellisistä vuosista, vaikka käytännössä kyse on ollut tilastointimuutoksesta, jossa rikosten kokonaismäärään ei enää lasketa liikennesakkoja eli nykyiseltä nimeltään liikennevirhemaksuja.
Julkisuudessa on manailtu poliisin tutkinnan hitautta ja resurssien vähyyttä. Riiali muistuttaa, että Lounais-Suomessa rikosten selvitysprosentit ja tutkinta-ajat ovat kuitenkin valtakunnan kärkeä.
– Tietysti enemmän resursseja saisi aina olla, mutta kohtuullisesti selviämme näilläkin, hän toteaa.
Rikokset Kaarinassa tammi–touko 2022
Omaisuusrikokset
- Näpistys 143
- Törkeä varkaus, varkaus 92
- Petos, vakuutuspetos, maksuvälinepetos 53
- Vahingonteko 47
- Ryöstö, kiristys, kavallus 10
- Muu 3
Henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset
- Pahoinpitely, lievä pahoinpitely 76
- Törkeä vammantuottamus, vammantuottamus 2
- Murha, tappo, surma 1
- Törkeä pahoinpitely 1
- Muu 2
Seksuaalirikoksia 5
Liikennerikokset
- Liikenneturvallisuuden vaarantaminen 150
- Muut liikennerikokset 41
- Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen 13
- Rattijuopumus, huumaantuneena ajaminen 13
- Törkeä rattijuopumus 10
Poliisin toimintavalmiusaika 2022 (min)
- Turku 7,3
- Raisio 8,3
- Kaarina 10,8
- Lieto 13,2
- Paimio 16,9
- Parainen 28,1
- Oripää 46
- Kustavi 52,
- Koko Lounais-Suomi 11,1
- Toimintavalmiusaika: kuinka monta minuuttia on kulunut siitä, kun poliisi on saanut kiireellisen tehtävän, siihen, että ensimmäinen poliisipartio on paikalla. Luvut ovat keskiarvoja.