LUUT LIIKKEELLE Kuusiston lähes 400-vuotiaalla hautausmaalla pidetään sunnuntaina kaupungin ja Kaarinan Oppaiden järjestämä opaskierros, jossa tutkaillaan kirkon ympäristön hautamuistomerkkejä. Luut liikkeelle -kierros Kuusiston hautausmaalla 4.9. klo 13.
MATILDAN MARKKINAT Kaarinan kirkolta löytyy torstaina alpakoita, pomppulinnaa, onnenpyörää, neuvontapisteitä ja grilliä, ja paikalla jaetaan ämpäreitäkin. Matildan markkinoilla juhlistetaan Kaarinan ja Piikkiön seurakuntien 150-vuotiasta diakoniatyötä. Markkinat 1.9. klo 17–19.
KONSERTTI Kaarinalainen viihdekuoro Ramona palaa pitkästä aikaa estradille. Mitä viivan alle jää -konsertissa kuullaan pop-kappaleita Outi Annalan ja kuoronjohtaja Antti Huovisen sovittamina. Musiikki tuotetaan a cappella, eli soitinten äänet syntyvät laulamalla. Laulajat muuntuvat esimerkiksi sähkökitaroiksi ja trumpeteiksi. Konsertti 4.9. klo 15 Kaarina-salissa. Maksullinen.