
Kuvan otti Littoistenjärvellä maanantaiaamulla Juhani Peltonen. Hän käy lähes päivittäin vesistöjen äärellä kuvaamassa.
– Yhtä täysiä veneitä ei usein rannoilla näy, hän kommentoi.
Kaarinassa sijaitsee säähavaintoasema Yltöisissä Piikkiössä. Sen tilastoista näkyy, että vettä kertyi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tunnissa 23 millimetriä.
Ilmatieteen laitos kertoo, että sade luokitellaan Suomessa rankaksi jo silloin, jos tunnissa kertyy vettä enemmän kuin 7 millimetriä. Yli parinkymmenen millimetrin määrää tunnissa pidetään rajuna, ja tällaisia määriä synnyttävät esimerkiksi ukkoskuurot.
Täysin poikkeuksellisia sateita ei kuitenkaan nyt nähty: esimerkiksi vuonna 2019 Yltöisissä satoi elokuussa kerralla enemmän vettä. Silloin sadetta tuli tunnissa 30 millimetriä.