
Muutostyöt ovat jo käynnissä, kertoo Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari.
– Käytännössä luiskan suurin taite loivenee hieman, ja vedenpäällinen osuus muuttuu tasaisemmin laskevaksi, hän toteaa.
Muutostöistä huolimatta odotettavissa on, että uusi luiska ei tule täyttämään kaikkien Hovirinnan veneilijöiden vaatimuksia.
– Suunnitelman mukainen toteutus poikkeaa selvästi aiemman luiskan laskuprofiilista ja vesirajan sijainnista.
Ratkaisu on saanut Haapasaaren luonnehdinnan mukaan murskaavaa kritiikkiä veneilijöiltä.
Tuliterä veneluiska saatetaankin remontoida valmistumisensa jälkeen pian uudestaan, mikäli poliittisesti valitut päättäjät näin haluavat. Uuden veneluiskan ongelmat ovat keskusteluttaneet päättäjiä jo kaupunginhallituksessa ja teknisessä lautakunnassa.
Luiskan valmistumista ei ole haluttu viivästyttää suunnitelmien tarkistamiseksi, jotta luiska saadaan loppukesäksi käyttöön ja veneilijät veneensä talveksi ylös.
– Teknistä estettä luiskan profiilin myöhempään muuttamiseen ei ole. Kyse olisi karkeasti arvioiden useamman kymmenen tuhannen euron muutostyöstä.