
Rohkaiseva esitys ja niukka 2–1-vierastappio viime viikonlopun vieraspelissä Grankulla IFK:ta vastaan antaa uskoa siihen, että KaaPo voi aidosti haastaa tulevan perjantain paikalliskamppailussa SalPan.
Heinäkuussa päävalmentajaksi Pasi Läpisen tilalle saapunut Merdan Mahmud on saanut lyhyessä ajassa tehtyä monia pieniä parannuksia, joiden turvin kaarinalaisryhmän keskikesän rökäletappioiden horjuttama itseluottamus alkaa taas palailemaan.
– Innokkuus on varmaan avainsana, mikä on palannut harjoituksiin ja peleihin uuden valmentajan myötä. Täytyy antaa kiitosta myös seuralle, että uskalsivat rohkeasti lähteä hakemaan uutta suuntaa uuden valmentajan myötä, kiittelee KaaPon kapteeni Niklas Kuusio paikallispelin alla.
Kuusion mukaan Mahmud on oikea valmentaja ulosmittaamaan sen potentiaalin, joka KaaPon pelaajaryhmässä edelleen piilee.
– Meillä on paljon pelaajia, jotka ovat kyllä osoittaneet tasonsa Kakkosen tasolla. Siitä homma ei ole kiinni, emme vain ole saaneet ulosmitattua potentiaalia aiemmin kauden aikana. Uskon, että Mahmudin alaisuudessa tulosta alkaa tulla, ja olisimme mielestäni ansainneet peliesityksillä pisteitä jo parista viime ottelusta, hän näkee.
Ottelun alku avainasemassa
KaaPo aloitti kautensa vakuuttavalla vierasvoitolla FC Hongan akatemiajoukkueesta, mutta on sen jälkeen kerännyt 14 ottelussa ainoastaan yhden tasapelipisteen. Suurinumeroiset tappiot söivät itseluottamusta varsinkin kesä–heinäkuun vaihteessa ennen valmentajavaihdosta.
– Onhan tämä ollut henkisesti varmasti yksi raskaimmista kausista tähän asti. Tuntui, että jos vastustaja sai ottelussa tehtyä ensimmäisen maalin, koko joukkueen päät menivät painuksiin eikä ottelusta enää edes tavoiteltu pisteitä. Sellainen asenne on nyt saatu karsittua ja olemme koko joukkueen kanssa sopineet, että annamme varmasti kaikkemme jokaisessa loppukauden ottelussa, Kuusio lupaa.
Edellisellä kerralla kun KaaPo ja SalPa kohtasivat toukokuussa, oli tasoero lopputuloksen mukainen, kun salolaiset veivät kotikentällään mittelön 3–0-lukemin. Kuusio uskoo, että perjantaina tilanne on eri, vaikka sarjataulukko muuta voisi antaakin olettaa.
– Sarjataulukkoa ei kannata liiaksi tuijottaa. Jos saamme otteluun hyvän alun, uskon, että voimme haastaa aivan tasaväkisesti SalPan. Ensimmäinen puolituntinen on avainasemassa. Kun pystymme ottelun alussa vastaamaan heti SalPan vauhtiin, nousevat osakkeemme sen jälkeen mitä pidemmälle ottelu etenee, Kuusio veikkaa.
Jalkapallon miesten Kakkosen paikallispeli KaaPo–SalPa on nähtävissä yllä. Ottelulähetys alkaa perjantaina 5.8. kello 18.45.