Kalevi Pirttijärven kolumni: Ilman elämää ei ole kokemuksia

0

Tärkeintähän ovat hyvät elämän ohjeet. Niille minunkin koulukirjat saivat tehdä tilaa, vaikka jatkokoulutusta suositeltiin.

Olin valinnut tieni ja maailma merien takana oli tutkittava. Sen verran annoin myöden, että koulutus ammattiin tähtäävänä tulisi mukaan myöhemmin, ja niinhän se toteutuikin.

Alkeisajan koulutuksesta muistuu mieleen, että oli tiedettävä

kumpi pää hevosesta potkii. Toiseksi tärkein oli, että keltaista lunta ei saa syödä. Sitten tulikin jo, että käsi ei saa olla pidempi kuin omatunto.

Ainoa kevennys oli, että omenavarkaissa saa käydä mutta ei joutua kiinni. Tosin siitä oli häpeä ainoa rangaistus. Armo kävi oikeudesta, mutta koulutusta oli sekin.

Tässäkin tapauksessa on minun kokemukseni vähän erilainen. Koetan muistaa, että humoorillakin täytyy olla moraali.

Tämä tapaus oli lajissaan se, mistä aikuistumiseni alkoi, ja minähän olin yleensä esimerkkinä, niin hyvässä kuin pahassakin – tunnettuna esimerkkinä ainakin.

Muistan, kun koulussa kerrottiin maan vetovoimasta, mutta nyt tässä on painovoimakin mukana. Olin pudonnut omenapuusta. Vähän olin pökrännyt ja Isotalon Antti -poika istui rintani päällä. Asiaa auttoi aina realistinen asenteeni: jos ei ylös pääse niin ollaan tässä. Isäntäkin oli lähestymässä.

Silloin aukesi keittiön ikkuna ja vanha emäntä huusi meille: ”Se on Pirttijärven Huukon poika ja se on hyvä veisaamaan, antakaa sen mennä.”

Pääsin ylös, mutta olin vielä niin sekaisin, että sekoitin tutun virren sanat jostain kuulemiini ja kiljaisin innoissani fanituksesta: ”Ei taivahas oo nostokraanaa, ei henkseleitä, ei vyötäkään!”

Tarkoittamani kiitosvirren sanoitus meni pahasti pieleen. Se tulkittiin minulle jälkikäteen. Olin tarkoittanut: ”Ei taivahas oo kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, ei yötäkään…”

Ajattelin, että nyt olen puhdas kuin pulmunen ja aloin kerätä omenia pussiini, maistoinkin yhdestä. Silloin kuului isännän tiukka komento: ”Omenat maahan! Sen haukatun saat pitää.”

Sanoin isännälle, että kyllä olet pikkumainen sälli. ”Minähän tässä olen työt tehnyt ja sato on jalkojesi juuressa.” Köyhyys ja nöyryys taisi jäädä puuttumaan virkkeestä.

Ehkä tämä suora sanonta sopi kuitenkin myöhemmin muodistuneeseen elämän ohjeeseeni: Mieluimmin olen köyhempi ja rehellinen kuin rikas ja ahne, sillä kun köyhyyden saa loppumaan, alkaa ahneus painaa päälle.

Kalevi Pirttijärvi