– Pitkään tätä suunnittelin, ja nyt sain lähdettyä kurssille. Seuraavaksi pitää varmaan mennä neulontakurssille, että saa jotain myös tehtyä tästä langasta, hän naurahtaa.
Myös kaarinalaisen Anita Viitasalon sai kehruukurssille nimenomaan oman koiran karvat.
– Minulla on chow chow, ja pitkään hain, että kuka voisi kehrätä sen karvaa minulle langaksi. Lopulta päätin kuitenkin tulla itse kehräyskurssille, hän kertoo.
Kehräyskurssin opettaja Pia Laihonaho kertoo, että koirankarvoista kehrääminen on haastavampaa kuin lampaanvillasta kehrääminen.
– Koirankarvat on lyhyempisäikeisiä kuin lampaanvilla, mutta moni nimenomaan haluaa kehrätä oman koiransa villaa, hän sanoo.
Kahdeksan rukkia kotona
Pia Laihonaho on huomannut, että kehrääminen on noussut uuteen suosioon viime vuosien aikana.
– Erityisesti korona-aikana ihmiset ovat halunneet kokeilla jotain uutta, hän sanoo.
Tämän Laihonaho on huomannut paitsi kansalaisopiston kursseilla, myös sosiaalisessa mediassa.
– Esimerkiksi Facebookin kehräysryhmä on todella suosittu. Minulle on myös soiteltu, että voinko käydä opettamassa kehräämistä ihmisten kotona, hän kertoo.
Laihonaho on pitänyt kehruukursseja eri opistoilla viime syksystä alkaen, mutta kädentaitoja hän on opettanut useissa kansalaisopistoilla ympäri Varsinais-Suomen jo vuosia. Ammatiltaan hän on design-tekstiilien valmistaja.
Kehräämiseen hän itse hurahti muutama vuosi sitten.
– Nykyisin minulla on itselläni kahdeksan rukkia, hän naurahtaa.
Laihonaho uskoo, että kehräämisen suosion kasvuun on muitakin syitä kuin korona-aika. Perinnetekniikat ovat ylipäätänsä nostaneet päätään, samoin ekologiset arvot.
– Ja kehrääminenhän ei vaadi oikeastaan ollenkaan alkupääomaa, hän sanoo.
Nokkosta ja maitokuitua voi kehrätä
Pia Laihonaho kertoo, että kehräämisen aloittamiseen tarvitaan vain rukki tai värttinä sekä villaa.
– Villaa saa soittamalla lammastiloille. Lihalammastiloilta menee todella paljon villaa ihan poltettavaksi, joten on hyvä, että sitä hyödynnetään, hän toteaa.
Rukkeja puolestaan löytyy paljon käytettyinä.
– Itse en maksaisi rukista yli viittäkymmentä euroa. Tärkeintä on rukkia hankittaessa katsoa, että pyörä ei vetkua kamalasti sivusuunnassa, kun sitä pyörittää. Muita osia on helppo vaihtaakin, hän neuvoo.
Vielä rukilla kehräämistäkin helpompaa on värttinällä kehrääminen. Värttinän voi Laihonahon mukaan valmistaa myös itse.
Kunhan kehräämisessä on päässyt alkuun, voi villamateriaaleja vaihdella.
– Voi kehrätä laaman tai alpakan villaa, pellavaa tai vaikkapa nokkosta tai maitokuitua, Laihonaho kertoo.
Tänä syksynä Kaarinan kansalaisopistossa on käynnistymässä uudet kehruukurssit värttinällä ja rukilla. Ilmoittautuminen niihin alkaa 12.8.