Kysy omaishoidon palveluista keskiviikkona

0
– Meiltä kysytään varsinkin omaishoitajien lakisääteisistä vapaapäivistä, kertovat Heidi Roslakka ja Virpi Nikander.

– Kun omaishoito on alkuvaiheessa, moni omaishoitaja ei koe tarpeelliseksi lähteä kokeilemaan tukipalveluita omaa jaksamistaan varten, kertoo yli 65-vuotiaiden omaishoitoasioita koordinoiva palveluohjaaja Heidi Roslakka.

– Asiasta aletaan kysyä meiltä vasta myöhemmin, kuten siitä, moneenko lyhytaikaishoidon vapaapäivään on oikeutettu ja miten ikäihmisten maksuton päiväkuntoutuspalvelu toimii.

Lisäksi yleisimpiä kysymyksiä hänelle ja alle 65-vuotiaiden omaishoitoa junailevalle palveluohjaaja Virpi Nikanderille ovat, onko oikeutettu omaishoidon tukeen ja miten toimitaan, kun hoidettavan kunto huononee.

Omaishoitoon liittyviä kysymyksiä voi viikon päästä esittää myös kaupungin järjestämässä omaishoitotapahtumassa. Paikalla on omaishoidon parissa työskenteleviä kaupungin työntekijöitä sekä yhdistyksiä, jotka auttavat omaishoitajia. Esillä on kaupungin, Kelan ja yhdistysten tukipalveluita.

– Mitä aiemmin omaishoitaja lähtee pulmastaan kysymään, sen parempi, jotta pystymme ajoissa tarjoamaan apua. Palvelut olisi tarkoitettu juuri ennaltaehkäisemään omaishoitajan kuormittuneisuutta, Roslakka ynnää.

Kaarinassa toimii myös erillinen omaishoitajille tarkoitettu yhdistys, Kaarinan seudun omaishoitoyhdistys ry. Se on uusi: sen perustivat vuoden 2020 lopulla henkilöt, jotka havahtuivat aiemman omaishoitoyhdistyksen ongelmiin. Vanhan yhdistyksen asioiden selvittely on edelleen kesken.

– Toistaiseksi uudelta yhdistykseltä puuttuu puheenjohtaja, joten tilanne on hiukan huono emmekä esimerkiksi ole tulossa tähän kaupungin tapahtumaan. Meillä aktiiveilla ei itsellämme aika riitä. Syksyn aikana selviää, joudutaanko uusi yhdistys lakkauttamaan puheenjohtajan puutteen vuoksi, kertoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Johanna Huhtala.

– Yhdistykseen saisi erittäin mielellään tulla mukaan, jos joku vaikka innostuisi puheenjohtajaksi. Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi sähköpostilla, kaarinanomaishoitoyhdistys@gmail.com.

Omaishoitajien tapahtuma Kaarina-salissa 31.8. klo 16–17.30.