Lapset kulkevat vaarallista reittiä Hovirinnan kouluun

0
Mäkitupalaisenkujaa pitkin pääsee Vaakunatieltä Päiväläisenkadulle eli Hovirinnan koulun viereen. Kujaa ei saa ajaa läpi autolla, mutta autoja kulkee edestakaisin kujan varrella sijaitsevaan toimintakeskus Toukoon. Lilli Silvander otti yhteyttä ongelmasta Kaarina-lehteen.

– Vanhemmat opettavat koululaisia kulkemaan vaarallista reittiä Hovirinnassa, harmittelee Lilli Silvander, joka työskentelee ohjaajana kaupungin toimintakeskus Toukossa.

Touko, joka järjestää kuntouttavaa työtoimintaa mielenterveys- ja päihdekuntoutujille, sijaitsee Hovirinnan koulun naapurina Mäkitupalaisenkujalla. Kuja vaikuttaa hiekkatienä turvalliselta, ja monet pienten koululaisten vanhemmat ovat opastaneet Koristosta Vaakunatieltä tuleville lapsilleen, että Mäkitupalaisenkujaa pitkin kannattaa kulkea kouluun.

Todellisuudessa kujalla kulkee paljon autoja.

– Ajamme pakettiautolla edestakaisin, asiakkaamme tulevat tänne autolla, ja myös koirapuistoon on paljon liikennettä. Varsinkin pimeällä syntyy paljon vaaratilanteita, kun esimerkiksi käännymme ahtaalla tiellä pakettiauton kanssa, kuvaa Silvander.

– Usein lapset kulkevat keskellä tietä eivätkä ota huomioon autoliikennettä, ja pieni koululainen jää hetkessä auton kuolleeseen kulmaan. Täällä on ollut läheltäpiti-tilanteita.

Lähes Mäkitupalaisenkujan vieressä kulkee pyörätie, Hovineidonkuja. Toiveena on, että koululaiset siirtyisivät kulkemaan sitä pitkin Hovirinnan kouluun.