Littoistenjärvellä välkkyvät muinaistulet vieläkin

0
MuinaistuLED-valot palavat iltaseitsemästä aamuyhteen. Parhaimmillaan teoksen kerrotaan olevan iltayhdeksän jälkeen. Kuvan otti Mirjo Kaneravuori Kaarinan Kuvaajista Muinaistulien yössä.

Pitkin rannikkoa sytyteltiin viime viikonloppuna muinaistulia muistoksi ajasta, jolloin asukkaita varoiteltiin roihuilla vaarasta. Littoisten hiekkarannalla loisti oikean tulen lisäksi ledivalot.

MuinaistuLED-valotaideteos hehkuu rantakalliolla vielä tämän viikon ajan. Sen on tehnyt kaarinalainen taiteilija Tapio Vänts i.

Teoksen on tarkoitus olla hitusen mauton.

– RGB- eli puna-viher-sini-väreissä vilkkuvat valot tulevat olemaan aikamme kuvastoa, kuin vyölaukut 1990-luvulta. Monesta valaisimesta ja koristevalosta löytyy tämä räikeä väriyhdistelmä ja sen erilaiset juoksutukset ja vilkutukset, taiteilija taustoittaa kaupungin verkkosivuilla.

– Miksei siis nykyaikainen muinaistulikin voisi vilkkua ledilampun pääväreissä! Samalla koin tätä teosta tehdessä hienoja hetkiä pöllön huhuillessa pimeässä metsässä. Olen koettanut sisällyttää teokseen myös rauhan ja yksityisyyden hetkiä, joita tulen katsominen saa aikaan.

Väntsin valotaideteoksia on aiemmin ihasteltu esimerkiksi Kallenraitilla ja Hovirinnan rannassa.