Asukkaiden ideoiden toteuttamiseen eli niin kutsuttuun asukasbudjetointiin on varattu yhteensä 50 000 euron määräraha, joka jaetaan viiden alueen kesken. Alueina ovat keskusta, Kuusisto, Piispanristi, Littoinen ja Piikkiö. Käytettävissä on siis 10 000 euroa per alue.
Asukasbudjetti toteutetaan Kaarinassa toista kertaa. Osallistuva budjetointi tarkoittaa sitä, että asukkaat ideoivat, kehittävät ja päättävät siitä, miten osa kaupungin rahoista käytetään.
Määrärahaa on nostettu Kaarinassa, sillä viime vuonna rahaa oli käytettävissä vain runsaat 3 000 euroa aluetta kohti.
Vuosi sitten asukkaat halusivat muun muassa lisää roska-astioita Piikkiöön, Kuusistoon ja Littoisiin sekä liito-oravien pesäpönttöjä Piispanristille.
– Viime vuonna voittaneiden ehdotusten toteutus on lähes kaikilta osin valmis. Keskusta-alueen voittanut ehdotus eli Kesämäen kentän palloseinä odottaa vielä asennusta, mutta muiden alueiden osalta voittaneet ehdotukset on toteutettu, kertoo Ulla Uusitalo Kaarinan kaupungilta.
Lisää ideoita kaivataan
Kaarinalaiset voivat jättää omia ehdotuksiaan joko netissä Kaarinan palautepalvelussa tai palvelupisteissä. Ideoita otetaan vastaan 4. syyskuuta asti. Tämän jälkeen ideat käydään läpi ja niistä valitaan toteuttamiskelpoiset ehdotukset äänestykseen. Asukkaat äänestävät valittuja ehdotuksia ja eniten ääniä saaneet ehdotukset toteutetaan.
– Ehdotuksia on tullut tähän mennessä noin 40, ja ne ovat jakautuneet melko tasaisesti eri alueiden kesken. Kaikilta alueilta on siis saatu ehdotuksia, mutta toki ehdotusten kokonaismäärä on melko pieni, joten lisää ehdotuksia olisi hyvä saada jokaiselle alueelle, Uusitalo kannustaa.
Asukasbudjetti on käytössä useissa eri kaupungeissa ympäri Suomen. Turussa asukasbudjetoinnin puitteissa on rakennettu muun muassa laavu ja järjestetty taidetyöpajoja, Salossa rakennettiin frisbeegolfrata sekä ulkokuntoilualueita.