
Kaarinan mopotallin parkkipaikalle on kerääntynyt joukko nuoria. Itse tallissa ei kuitenkaan ole ketään, lukuun ottamatta paikan ohjaajaa, kaarinalaista Jami Hämäläistä.
Hämäläisen mukaan nuoret tulevat paikalle pääasiassa viettämään aikaa, tapaamaan kavereita ja pesemään mopoja.
– Hyvä, että heille järjestetään tällaista toimintaa. Toivon, että tämä myös auttaa tuomaan mopoilijoita positiiviseen valoon, Jami miettii.
Ajanvieton lisäksi ajoneuvoja korjaillaan ja nuoret pääsevät halutessaan osallistumaan tallin omaan yhteiseen projektiin, jonka tavoitteena on koota kokonainen mopo pelkistä osista.
Suopea vastaanotto kaarinalaisilta
Mopotalli on ollut nyt auki lähes kolme kuukautta.
– Aluksi oli jonkin verran kirjoituksia Facebookissa siitä, että toiminnastamme olisi meluhaittaa, Jami kertoo.
Hän jatkaa, että nyt ihmiset ovat rauhoittuneet, eikä esimerkiksi naapureilta ole tullut valituksia. Tilat myös sijaitsevat teollisuusalueella eikä asutusta ole lähellä.
Jami arvioi, että mopotalli on onnistunut luomaan rauhallisuutta ja lisäämään liikenneturvallisuutta.
– Pystymme vaikuttamaan turvallisuuteen korjaamalla rikkinäisiä osia ja puhumalla liikenneturvallisuudesta, hän täsmentää.
Lisäksi tallissa nuorten omiin mopoihin muutetut parannukset tehdään valvovan silmän alla ja lain rajoissa.
Moni ei vielä tiedä mopotallista
Mopotalli on onnistunut tavoittamaan parisenkymmentä nuorta, joiden iät vaihtelevat normaalisti 14–18 välillä. Joka viikko paikalle ilmaantuu vakikävijöiden ohella uusia kasvoja.
Vakiokäyttäjiin kuuluvat, 18-vuotias Emil Silverström ja Jamin samanikäinen pikkuveli Aleksi Hämäläinen tulivat vain juttelemaan ja viettämään aikaa kaveriporukalla.
– Moni ei tiedä mopotallista, mutta tämä on kaverien kesken suosittu paikka, Aleksi kertoo.
Emil lisää, että he tulevat talliin hengailemaan vähintään kerran viikossa.
”Ei täällä kukaan käy kolmelta”
18-vuotiaat kaarinalaiset Luka Unaja ja Niko Jasmavaara käyvät myös säännöllisesti mopotallilla. Tallin avautuminen tuntui tervetulleelta yllätykseltä, ja kokemukset ovat olleet tähän mennessä positiivisia.
– Toivon kuitenkin, että aukioloajat muuttuisivat. Ei täällä kukaan käy kolmelta, Niko sanoo.
Luka on samaa mieltä. Mopotalli on keskiviikkoisin ja torstaisin auki kolmesta kahdeksaan ja lauantaisin yhdestä kuuteen. Niko ja Luka miettivät, että sulkemisajan venyttäminen palvelisi nuoria paremmin ja saavuttaisi useamman mopoilijan, koska mopoilukin sijoittuu iltaan.
Teksti ja kuvat Ada Potinkara