Piispanristin lammen kaavan idealuonnoksia esitellään pian yleisölle

0
Arkistokuva Piispanristin lammesta.

Piispanristin lammen ja sen ympäristön asemakaavasta on valmistunut neljä eri idealuonnosta. Niitä on tarkoitus esitellä yleisötilaisuuksissa sen jälkeen, kun kaupunkikehityslautakunta onhuomennakeskiviikkona keskustellut niistä.

Kaavoitettava kaistale sijaitsee Hartwallin entisen panimon ja Poikluomantien välissä, ja sen omistaa YIT Suomi Oy.

Kaikissa idealuonnoksissa on otettu huomioon mahdollinen raitiotie, joka kulkisi Turkuun alueen läpi. Kaikissa myös lampi säästettäisiin. Kaikkiin on kaavoitettu seitsemän uutta, 5–8-kerroksista kerrostaloa. Idealuonnoksissa on eroa ennen kaikkea tiejärjestelyissä.

Vaihtoehdossa 1 Mallaskadulle kuljettaisiin jatkossa Panimokadun kautta eikä suoraan Poikluomantieltä. Mallaskadun alkupää jäisi pysäköintialueeksi. Vaihtoehdossa 2 Mallaskatuun ei tulisi tällaista muutosta. Tämä vaihtoehto on edullisempi toteuttaa, sillä uusia katuyhteyksiä ei ole, mutta liikenteen sujuvuus ja turvallisuus olisi huonompi. Vaihtoehdoissa 3 ja 4 Panimokatu häviäisi ja liikenne kulkisi alueelle Mallaskadun kautta. Kerrostalojen sijoittelu olisi hieman erilainen eri vaihtoehdoissa.