Tyrskähdetty: Vapaaksi päästetyt koirat pelottavat ja Piikkiöstä puuttuvat kahvilat

0

Hyvän kaupungin Kaarinan epäkohtia: 1. Luonnon monimuotoisuutta köyhdytetään nurmikonleikkuulla. 2. Vapaaksi päästetyt koirat pelottavat ja aiheuttavat vaaraa ihmisille ja luonnoneläimille. 3. Töhryt rumentavat ja pilaavat Kaarina-kuvaa.

Pyrskähdys

Kukahan Kaarinassa on antanut luvan karmean kontin pitämisestä pilaamassa torin maisemaa?

Japi

Piikkiössä voisi olla hyviä kahviloita, niin ei tarvi mennä Turkuun, missä niitä on.

Piikkiössä palvelut hävinneet

Moni odotti keväällä innokkaasti Saaristo Openia. Minä en. Satun asumaan Kartanontiellä sijaitsevan parkkipaikan vieressä. Joka vuosi on hirvittävä parkkiralli, ja osa juhlijoista jää siihen juhlimaan. Valvontaa alueella ei ole. Niin tänäkin vuonna. Juhlijat huudattivat stereoitaan aamuun saakka makuuhuoneeni ikkunan alla. Soitin poliisille, mutta eivät ehtineet paikalle. Roskia keräsin parkkialueelta tänä vuonna kolme pussillista, muuten ne olisivat siellä vieläkin. Jos ihmisten täytyy tulla festareille omilla autoilla, eikö tuohon parkkipaikalle saisi järjestyksenvalvojaa festivaalin ajaksi?

Kyllästynyt